Hallitusryhmät valmiita päivittämään turvelinjauksiaan
Kokoomuksella on valmiutta parantaa turpeen ja puuhakkeen kilpailukykyä verotuksellisin keinoin jo 2015 alusta, sanoo kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo.
Kivihiilen hinta maailmalla on pudonnut ja sen käyttö Suomessa on kasvanut. Vastaavasti hake ja turve ovat menettäneet markkinoilla asemiaan.
Sankelon mielestä kotimaisille polttoaineille epäsuotuisa markkinatilanne tulee ratkaista jollain tavoin.
”Kokoomuksella on halua keksiä ratkaisu. Se pitää ratkaista asiantuntijoiden avulla jollain tavoin”, hän kertoo MT:lle.
Sankelo sanoo, että kokoomus ei sitoudu vielä, miten turpeen tai hakkeen kilpailukykyä parannetaan, mutta puolueella on valmiudet tehdä ratkaisua tehdä nopeastikin.
”Viime kehysriihessä peruttiin ensi vuodelle kaavailtu turveveron kiristys.
Suomessa pitää Sankelon mielestä miettiä kaikkia keinoja, jotka toisivat helpotusta taloustilanteeseen. Tuore ydinvoimapäätös on yksi osa taloutta ja laajaa energiapalettia, hän toteaa.
”Myös biotalous on osa uutta kasvua.”
Vihreiden lähtö hallituksesta ei Sankelon mielestä ole merkittävästi vaikuttanut kokoomuksen pohdintaan.
”Kokoomus on pitkään seurannut asiaa. Ei tätä ole yhdessä yössä keksitty vihreiden hallituksesta lähdön jälkeen”, hän sanoo.
”Minulla on sellainen näkemys, että hallitukseen jäävät sellaiset puolueet jotka näkevät biotalouden mahdollisuudet. Rehellisyyden nimissä on todettava, että lähtö ei ainakaan vaikeuta uusia ratkaisuja.”
Kansanedustaja Mats Nylund (r.) toivoo myös, että kotimaisen polttoaineen osuus energiatuotannossa kasvaa nykyisestä.
Nylund arvioi, että esimerkiksi biopolttoainevoimala Alholmens Kraft voisi turpeen verenkevennyksen myötä käyttää kotimaisia voimanlähteenä kiivihiilen sijaan.
Nylund arvioi, että kotimainen bioenergiatuotanto voi saada uutta vauhtia, kun vihreät lähtevät hallituksesta.
”RKP:ssä meillä on valmius tarkastaa turpeen ja metsähakkeen verotasoa.”
Kansanedustaja Kari Rajamäen (sd.) mielestä ihmeellistä on, että nykyisessä kansantalouden tilanteessa kotimaisesta puunkasvusta hyödynnetään noin puolet.
”Suomessa pitäisi ottaa raaka-aineet ja teknologia tehostettuun käyttöön.”
Rajamäki sanoo, että kotimaista puuraaka-aineen käyttöä energiantuotannossa pitää tukea ja turpeella täydentää polttoaineiden yhteiskäyttöä, jotta polttoainetta olisi tasaisesti tarjolla.
”Varkaudessa rakennetaan isoja kattiloita valtaviin voimaloihin. Suomessakin pitää voida tehdä jatkossa isoja voimalaitosinvestointeja”, hän muistuttaa.
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) pitää tärkeänä, että turpeen verokohtelua parannetaan nykyisestä.
Tuppurainen kertoo, että jokaista ohjelmamuutosta pitää tarkastella myös valtiontalouden kannalta. Kotimaista bioenergiaa suosivat päätökset voivat olla taloudellisesti kalliita.
Tuppurainen mukaan SDP:n eduskuntaryhmässä ei ole vihreiden lähdöstä vielä edes keskusteltu.
”Puolueen lähtö saattaa avata uutta näkymää. Ei voi ruveta vielä tanssimaan vihreiden haudalla”, hän toteaa.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi eduskunnan budjettikeskustelussa toissa viikolla, että kotimaisen energian kilpailukyvyn parantamisesta on puhuttu hallituksen piirissä.
Keinot ovat kuitenkin vähissä, sillä hallituksessa ei pystytty muihin toimenpiteisiin.
”Rahoja ei kerta kaikkiaan löytynyt”, Stubb perusteli eduskunnalle.
Samassa keskustelussa myös kansaedustaja Ben Zyskowicz (kok.) myönsi, että turpeen ja puuhakkeen vero- ja tukitasoa on muutettava, jotta niiden kilpailukyky paranisi suhteessa hiileen.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
