70-vuotias Purasjoki puhuu yhä kilpailun puolesta
”Kilpailupolitiikkaa on yhä pakko – ei kun kiva – seurata”, Kilpailuviraston ensimmäinen ylijohtaja Matti Purasjoki vastaa eläkkeeltä.
Päällimmäisenä on tuore tieto, että Suomessa kilpailulainsäädäntö ja -organisaatio on huippuluokkaa, mutta kilpailullisuus ei. ”Oma näppituntuma on sama.”
”Narulla ei voi työntää”, Purasjoki kuittaa kilpailuviranomaisten mahdollisuudet muuttaa asia. ”Kilpailemisen tulee olla yrittäjälle luontaista.”
”Kilpailla voi kuitenkin vain, jos on kilpailuetua. Pitää tarjota jotain, mihin toiset eivät kykene: parempaa, fiksummin pakattua – tai halvempaa.
Puukartellien paljastumiseen ja oikeudenkäyntiin Purasjoki on tyytyväinen. ”Se auttaa kaikkia ymmärtämään, että kartellien aika on ohi, ja niistä voi olla isoja seurauksia.”
Sen sijaan Valion syytetyksi joutuminen on pettymys. Purasjoki on aiemmin mainostanut Valiota mallioppilaaksi, joka on ottanut virheet nopeasti opikseen.
”Juttu on kesken, joten ei ole syytä ottaa tiukkaa kantaa. Mutta suretti kuulla näyttö siitä, että Valion tavoite oli vahingoittaa kilpailijaa.”
Purasjoki kertoo syövänsä kotimaista ruokaa, mutta sen mainonta kismittää.
”Tajuntaan yritetään iskostaa, että vain kotimainen on syömäkelpoista. Se ei ole oikein eettistä mainontaa.”
Entinen ylijohtaja ei tingi myöskään siitä, että vaikka EU:ssa on yhteismarkkina, kilpailulain tulkinnassa relevantti markkina voi olla pienempi.
”Ostajan näkökulma ratkaisee. Neste voi määritellä kotimarkkinaksi Itämeren alueen, mutta kuka käy ostamassa bensan Lyypekistä?”
Yhtä mieltä vaikkapa MTK:n kanssa Purasjoki on siitä, että kauppa ottaa siivunsa niin hyvinä kun huonoina aikoina.
”Kilpailun pitäisi huolehtia siitä, ettei kauppa ota liikaa. Ongelma on, että ketjuuntuminen on harventanut vaihtoehtoja.”
Tuottajien hintainformaatiossa Purasjoki kehottaa varovaisuuteen. ”Se on veteen piirretty viiva.”
Hintatieto voi tosin olla kilpailua edistävääkin. ”Mutta jos tavoitteena on vähentää kilpailua ja haitata muita, silloin se ei ole tervettä.”
”En tee mitään”, Purasjoki kertoo eläkepäivistään Sipoossa. ”No, luen kaiket päivät, päivällä tietoa ja iltaisin kaunokirjallisuutta.”
Koripallo loppui sen hajotettua selän. Purjevene oli Purasjoelle toinen koti puolivuotiaasta, mutta vuosi sitten vene meni myyntiin, ”kun ei ole enää purjehduskaveria” – vaimo kuoli edellisvuonna.
Purasjoki täyttää tänään 70 vuotta. Vastaanottoa ei ole.
”Sisältä nuori mutta päältä vanha”, hän määrittelee itsensä.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
