Puustovauriot yhä ongelma energiapuun korjuussa
Runsaat puustovauriot, liian voimakkaat harvennukset ja ylileveät ajourat ovat yleisiä energiapuukohteilla. Metsäkeskus löysi viime vuonna yli puolelta tarkastamistaan kohteista huomautettavaa.
Runkovaurioita kirjattiin hieman edellisvuotta enemmän, määrä nousi 3,5 prosentista 4,5 prosenttiin.
Vain 28 prosentissa kohteista korjuu oli onnistunut niin, ettei vaurioituneita puita löydetty lainkaan.
Urapainaumien määrä energiapuukohteilla on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenen alusta. Kasvu kuitenkin pysähtyi vuonna 2013, ja viime vuonna niiden määrä pysyi samalla kolmen prosentin tasolla.
”Ilmeisesti puuta korjaavat tahot ovat kiinnittäneet huomiota korjuuajankohtaan eikä heikosti kantavien maapohjien leimikoita ole yritetty korjata maan ollessa sulana. Kaikkein kriittisin aika maastovaurioiden syntymiseen on pian käsillä oleva kelirikkokausi”, sanoo Metsäkeskuksen rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka.
Myös metsänhoitosuositukseen nähden liian voimakkaat hakkuut ovat merkittävä ongelma, huomauttaa Metsäkeskus.
Metsäkeskus tarkasti viime vuonna energiapuun korjuujäljen laatua 313 kohteella, yhteensä hieman yli tuhannen hehtaarin alalla.
Aura Pilkama
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
