Terrafamen toimitusjohtaja HS:lle: Uraanin talteenotto ei lähiajan suunnitelmissa
Talvivaaran kaivostoimintaa jatkava Terrafame keskittyy nikkeliin ja sinkkiin
Terrafame Group Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen sanoo, ettei uraanin talteenotto ole nyt ajankohtaista. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa MoilanenUraanilaitoksen toiminnan aloittaminen ei kuulu valtion erityisyhtiön Terrafamen lähiajan suunnitelmiin, kertoo Helsingin Sanomat. Lehdelle asiasta kertoo Terrafame Groupin toimitusjohtaja Matti Hietanen. Hietasen mukaan Talvivaaran kaivostoimintaa jatkava Terrafame keskittyy nikkelin ja sinkin tuotannon ylösajoon. Jos siinä kaikki menee yhtiön suunnitelmien mukaan, uraanin talteenotto tulee ajankohtaiseksi vasta joidenkin vuosien päästä.
Aiemmin Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia kertoi Ylen A-studiossa yhtiön aikovan käynnistää vuosia käyttämättömänä olleen uraanilaitoksen.
Hietasen mukaan uraanin talteenotto ei ole ajankohtainen, eikä se myöskään ole yhtiön talouden kannalta olennainen.
Yhtiö tarvitsee valtioneuvostolta uuden luvan, jos se haluaa käynnistää laitoksen toiminnan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
