Hukkuneita enemmänkuin viimejuhannuksena
Vesillä kuoli tänä juhannuksena ainakin kuusi ihmistä. Hukkumistapauksia oli muun muassa Sallassa, Äänekoskella ja Rautalammilla.
”Valitettavasti hukkuneiden määrä saattaa vielä nousta, sillä etsintöjä voi olla käynnissä”, kertoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Pärla Salomaa.
Liiton mukaan juhannuksen aikana hukkuu Suomessa keskimäärin yhdeksän ihmistä.
Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä, mikä oli historiallisen pieni määrä. Toissa vuonna hukkuneita oli kymmenen.
Synkin vuosi juhannushistoriassa on ollut vuosi 1999, jolloin hukkumistapauksia oli peräti 20. Miehiä on hukkunut selvästi useammin kuin naisia.
Tulipaloissa kuoli juhannusviikonloppuna kaksi ihmistä. Lauantaina mies kuoli tulipalossa Pirkanmaalla, ja sunnuntaiaamuna nuorehko nainen kuoli asuntopalossa Helsingissä.
Liikenteessä menehtyi ainakin viisi ihmistä. Sunnuntai-iltapäivään mennessä poliisin tietoon ei ollut tullut vakavia liikenneonnettomuuksia paluuliikenteessä.
Paluuliikennettä saattoi rauhoittaa se, että osa juhannuksen viettäjistä palasi kotiin jo lauantaina.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
