Perussuomalaisetkarsisi tuontienergian
Bioenergia voi pelastaa Suomen talouden, uskovat perussuomalaiset. Jos tuontienergiaa korvataan kotimaisilla puupohjaisilla polttoaineilla ja turpeella, syntyy työpaikkoja ennen kaikkea maaseudulle ja ilmastotavoitteet on helpompi saavuttaa.
Kansanedustaja Lauri Heikkilä muistuttaa, että energian tuonti maksaa vuosittain yli 13 miljardia euroa. Summa riittäisi pelastamaan budjettivajeen kanssa kamppailevan julkisen talouden.
Maaseutuohjelman kantavia teemoja ovat lisäksi sääntelyn purkaminen maaseudun elinkeinoista ja maatalouden kannattavuuden kohentaminen.
Heikkilä kritisoi voimakkaasti MTK:ta siitä, että se on tukenut maa- ja metsätalousministeriötä ja istuvia hallituksia maatilojen keskikoon kasvattamisessa.
”Suuretkaan tilat eivät pysty toimimaan kannattavasti sen paremmin kuin pienet.”
Heikkilä sanoo toistuvasti kysyneensä MTK:n edustajilta, kuinka suuri tilan pitää olla, jotta sekä emäntä että saavat siitä työlleen saman korvauksen kuin kaupan kassa. ”Kukaan ei ole kyennyt siihen vastaamaan.”
Ohjelman valmisteluun osallistunut maanviljelijä Timo Tukia Mänttä-Vilppulasta Pirkanmaalta piti yhtenä esimerkkinä vuosittaista peltojen luomuvalvontaa. Hyvässä hengessä ja rutiinilla sujuva ”kahvihetki” kustantaa hänelle 700 euroa.
Sekä Heikkilä että Tukia ovat ehdolla vaaleissa.
Perussuomalaiset julkistivat perjantaina maaseutuohjelman lisäksi myös turvallisuuspoliittiset linjauksensa.
MT vertailee eri puolueiden maaseutuohjelmia tarkemmin maaliskuun lehdissä.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
