Porotaloudentulot paranivat
Porotalous kannatti yhä heikosti mutta paljon paremmin kuin poronhoitovuonna 2010–2011. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) mukaan porotalouden yrittäjätulot kasvoivat 28 prosenttia edellisestä vuodesta.
Kasvu johtui poronlihan hinnan ja vahingonkorvausten noususta sekä siitä, että poronhoitajien kulut kasvoivat aiempaa maltillisemmin. Lihan hinta nousi 10 prosenttia ja korvauksia maksettiin kaksinkertaisesti aiempaan vuoteen nähden. Ruokinta- ja konemenot kasvoivat, työtuntien määrä väheni.
MTT:n mukaan porotalous on kannattavinta saamelaisalueella, missä se onkin useimmiten pääelinkeino.
Poronhoitovuosi kestää kesäkuun alusta toukokuun loppuun. Poronhoitovuoden ensimmäisiin töihin kuuluu touko–kesäkuussa syntyneiden vasojen merkitseminen.
MTT julkisti poronhoitovuotta 2010–2011 koskevan tutkimuksensa tiistaina.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
