Evan kysely: Suomalaiset arvelevat Trumpin kauden lisäävän sotia ja hyydyttävän kaupan
Perussuomalaiset suhtautuvat uuden presidentin vaikutusmahdollisuuksiin myönteisimmin, vihreät kriittisimmin.
Kyselyn mukaan suomalaiset eivät usko Donald Trumpin presidenttikauden tuovan juuri mitään hyvää. LEHTIKUVA/AFPKaksi kolmannesta kyselyyn vastanneista suomalaisista uskoo, että presidentti Donald Trumpin hallinnon myötä sotien ja konfliktien määrä maailmassa kasvaa. Myös Suomen turvallisuuspoliittisen aseman odotetaan heikkenevän.
Huolenaiheet ilmenevät Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan teettämästä arvo- ja asennekyselystä, josta Eva julkaisi ennakkotietoja.
Vastaajista viisi prosenttia katsoo Trumpin kauden lisäävän Suomen turvallisuutta kun taas 42 prosenttia arvioi Trumpin hallinnon heikentävän sitä.
Trumpin hallinnon odotetaan myös haittaavan vapaakauppaa. Vastanneista 62 prosenttia uskoo, että Trumpin hallinto hyydyttää vapaakaupan etenemisen.
Noin joka toinen suomalainen odotti, että Trumpin kausi pikemminkin jouduttaa kuin hidastaa talouskasvua Yhdysvalloissa. Vajaa kolmannes ennakoi Yhdysvaltojen talouskasvun hidastuvan hänen kaudellaan.
Myönteisimmin Trumpin kauteen suhtautuivat perussuomalaisia äänestäneet. Vihreiden kannattajat olivat kriittisimpiä.
Kysely on osa Evan arvo- ja asennetutkimusta, joita on tehty jo yli 30 vuoden ajan. Koko kysely julkaistaan kuukauden päästä. Tämän vuoden tutkimuksessa on keskitytty erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kuntiin ja koulutukseen.
Kyselyyn vastasi Taloustutkimuksen internetpaneelissa tammikuussa reilut 2000 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
