EU muutti maatalousajatteluaan: Ongelmien sijaan maaseutu tarjoaa ratkaisuja
Maatalous ja maaseutu olivat EU:n maaseutulinjauksien valmistelussa niin tärkeitä, että otsikoksi esitettiin jopa muotoa: "Maaseutu on ratkaisu kaikkeen".
"Maaseutu pitää pitää asuttuna, sillä jos äänestäjiä ei ole, ei myöskään poliitikoita kiinnosta", MTK:n Brysselin toimiston johtaja Juha Ruippo sanoo. Kuva: Markku VuorikariMaatalous ja maaseutu nähdään EU:n uudessa maaseutupolitiikkaa linjaavassa paperissa, eli Corkin julistuksessa, ongelmien aiheuttajan sijaan ongelmien ratkaisijana.
Tärkeyttä kuvaa myös Euroopan komission huomio, että EU:n pinta-alasta 85 prosenttia on maanviljelijöiden ja metsänomistajien hallinnassa.
Lopulta julistuksen otsikko sentään taipui muotoon: "Kohti parempaa elämää maaseudulla".
Linjauksia valmistelivat tällä viikolla maaseudun toimijat yhdessä. Samassa pöydässä olivat Euroopan komissio, maaseutu- ja ympäristöjärjestöt sekä virkamiehet.
"Ympäristöryhmässä työ oli ratkaisuhakuista, mikä oli ilahduttavaa. Vanhaa vastakkainasettelua ei juuri ollut, ja maa- ja metsätalous nähtiin keskeisen ratkaisijan roolissa", MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola kirjoittaa blogissaan.
Julistus on EU:n yleislinjaus. Se viedään käytäntöön esimerkiksi tulevaisuuden maaseutuohjelmien kautta.
Julistus sisältää Suomelle tärkeitä kirjauksia. Se esimerkiksi korostaa maaseudun merkitystä biotalouden ja kestävän energiantuotannon sekä kiertotalouden kehittämisessä.
Maaseutu ja -talous nähdään myös merkittävänä hiilen sitojana.
"Päätelmät huomioivat maaseudun heikon taloudellisen tilanteen sekä investointien ja työpaikkojen tarpeen. Lisäksi politiikan toimeenpanon pitää olla parempi ja ympäristötoimenpiteiden rahoituksen on perustuttava tuloksiin", MTK:n Brysselin toimiston johtaja Juha Ruippo sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
