Neste Oilissa yllätyttiin tuloksesta
Neste Oilin pörssikurssi säntäsi tänään 7–8 prosentin nousuun, kun yhtiö nosti loppuvuoden tulostavoitetta ja ilmoitti odotuksia paremmasta kolmannen neljänneksen tuloksesta. Tulos heikkenee kuitenkin roimasti viime vuodesta.Suomen suurimman yhtiön kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 170 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 217 miljoonaa.
”Tulos oli meillekin yllätys”, pääjohtaja Matti Lievonen ihmetteli julkistaessaan heinä–syyskuun osavuosikatsauksen.
”Erityisesti bensiinin jalostusmarginaalit olivat korkeat. Kannattavuus on parantunut vuoden aikana omien tehostamistoimien vuoksi ja kesällä öljytuotteiden markkinat paranivat”, Lievonen totesi.
Tulos heikkeni kuitenkin viime vuodesta rajusti. Tulos ennen veroja jäi öljyn hinnan laskun aiheuttamien varastotappioiden vuoksi heinä–syyskuussa 25 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin yhtiö teki voittoa 230 miljoonaa euroa.
Heikennys johtuu pääasiassa varastotappioista, jotka johtuvat öljyn hinnan laskusta.
Tulosta heikensi myös Porvoon jalostamon vetylaitoksen vaurio. Laitoksen korjaus kestää tämän kuun loppuun saakka.
Uusiutuvien polttoaineiden liikevoitto putosi yli puolet 52 miljoonaan euroon. Uusiutuvan markkinahinnat ovat kehnoja viime vuoteen verrattuna.
Uusiutuvien raaka-aineista palmuöljyn osuus on enää noin 40 prosenttia, loppu on jätettä ja tähdettä muun muassa ruokapalmuöljyn tuotannosta.
Neste käyttää kaiken Suomesta saatavan tähde-eläinrasvan, joka riittäisi esimerkiksi Suomen armeijan koko tarpeeseen lentokonepolttoaineineen, Lievonen kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

