Mika Aaltola uskoo Ukrainan voittavan sodan, joten hän kehottaa pohtimaan jo ajanjaksoa sotavoiton jälkeen
Mika Aaltola julkaisi kirjan, jossa pohditaan Suomen asemaa viimeaikaisissa myllerryksissä.
Kuluneen kevään aikana Mika Aaltola on kommentoinut mediassa toistuvasti kansainvälisen politiikan kiemuroita. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.Viime joulukuussa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola totesi Helsingin Sanomille, että Euroopassa on varteenotettava sodan uhka.
Viesti ei kaikkia miellyttänyt.
"Haastattelu tulee ulos joulun aatonaattona, ja saan heti viestejä joulurauhan tärvelemisestä. Miksi Venäjän uhalla pitää spekuloida? Sitä pidetään tarpeettomana. Seuraavana yönä ei nukuta. Mietin vastuuta kommentoimisessa”, Aaltola totesi maanantaina julkaistussa kirjassaan.
Teos Mihin menet Suomi – pelon aika Euroopassa koostuu muistiinpanoista, jotka alkavat kesästä 2021 ja päättyvät tämän vuoden kesään. Kirjassa pohditaan Suomen asemaa maailmanpolitiikan myllerryksissä, joita viime vuoden aikana on riittänyt.
Kirjassaan Aaltola kertoo myös maaliskuussa saaneensa puhelun "arvovaltaiselta taholta". Puhelun viesti oli, ettei kannata spekuloida Venäjän uhalla, koska se voi saada aikaan negatiivisia sijoittajareaktioita.
Aaltola ei paljastanut maanantaina kirjan julkaisutapahtumassa, kuka puhelun soitti, vaan totesi yleisesti, että tutkijan tilannekuvan arviointi ei voi lähteä tällaisten reaktioiden pohdinnasta.
Kirjassaan Aaltola katsoo Suomen Venäjä-politiikan nojanneen osin nojanneen ideologiseen toiveikkuuteen, jossa ajateltiin, että sitomalla Venäjä yhteistyöhankkeisiin taattaisiin myös rauhaa Euroopassa.
Hänen mukaansa tätä ajanjaksoa Suomen politiikassa tulisi käydä läpi.
"Ei yksittäisiä syyllisiä etsimällä eikä toisaalta vain kuittaamalla, että se oli sen ajan ajattelumalli, vaan syyt selvittämällä”, hän sanoi maanantaina.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta ajattelusta hän nostaa venäläisyhtiö Rosatomilta tilatun Hanhikiven ydinvoimalan rakennushankkeen, joka torpattiin lopullisesti vasta keväällä.
Aaltola sanoo edelleen pitävänsä todennäköisenä, että Ukraina voittaa sodan. Hänen mukaansa julkista keskustelua voitaisiin käydä enemmänkin siitä, miltä Eurooppa Ukrainan voiton myötä näyttäisi.
"Ukrainan voitto tarkoittaisi vakaampaa oloa koko lännessä. Suomen kannattaa – kuten se on jo tehnytkin muun muassa aseavulla – sitoutua viemään asioita siihen suuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





