Durbanin kokous
Durbanin ilmastokokous päätti vuonna 2011, että
metsien kyky sitoa hiilidioksidia lasketaan pinta-alan mukaan.
Päätös muutti Suomen
metsät hiilinielusta kasvihuonekaasujen päästölähteeksi.
Nurinkurinen tilanne
johtuu siitä, että Suomen
metsäpinta-ala pienenee.
Metsämme kuitenkin kasvavat niin hyvin, että pinta-alan
pienentymisestä huolimatta puuston kokonaistilavuus
lisääntyy. Samalla kasvaa
metsien kyky sitoa hiiltä.
Ennen kokousta Suomi ajoi kantaa, että metsäpinta-alan pieneneminen ei pienennä
laskennallista hiilinielua.
Ympäristöministeri
Ville Niinistön (vihr.) mukaan Suomi taipui epäedulliseen
päätökseen, jotta
kokouksessa saatiin sopu
aikaiseksi. Niinistön mukaan
EU olisi joutunut kaatamaan Durbanin sopimuksen,
jos Suomi olisi pitänyt kiinni alkuperäisestä
vaatimuksestaan.
Jo joulukuussa 2011 Suomi
ja EU sopivat, että Suomelle
hyvitetään kustannukset, jotka Durbanin päätös aiheuttaa.
Ratkaisusta neuvotellaan yhä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
