Sodankäynnin muutokset saavat Puolustusvoimat luopumaan linnakesaaristaan
Entisille linnakesaarille suunnitellaan uutta käyttöä lomakohteinaPuolustusvoimat on luopunut lähes kaikista linnakesaaristaan. Joillain saarilla on yhä toiminnassa sotilastoiminnalle varattuja alueita, mutta varusmiehiä ei niissä enää kouluteta, kertoo merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari.
Syitä alueista luopumiseen on Apajakarin mukaan monia. Tärkein niistä on sodankäynnissä tapahtunut muutos. Meripuolustuksessa on siirrytty liikkuvaan rannikkotykistöön.
Apajakarin mukaan kiinteät linnakkeet ovat tsaarin aikana rakennettuja. Silloin ne edustivat modernia tekniikkaa. Nyt ne ovat käyneet tarpeettomiksi.
"Meripuolustuksen muutos on vienyt siihen suuntaan, etteivät linnakkeet ole enää se ykkösnyrkki."
Puolustusvoimien alueet siirtyivät pitkälti Metsähallitukselle 2002. Puolustusvoimilla säilyy käyttöoikeus niihin niin kauan, kuin se koetaan tarpeelliseksi. Sen jälkeen ne siirtyvät siviilikäyttöön, kertoo Metsähallituksen tiedottaja Minttu Perttula.
Perttulan mukaan Metsähallitus on vuokrannut Puolustusvoimille n. 270 000 hehtaaria maa-alueita. Luontopalvelujen hallinnassa olevia saaria on Puolustusvoimilla yhä käytössä noin tuhat hehtaaria.
"Määrä selvästi ollut vähenemään päin eli niitä vapautuu enimmäkseen virkistykseen/suojeluun. Suurimmat yleisökäyttöön vapautuneet saaret lienevät Vallisaari ja Kuninkaansaari (yhteensä 118 ha) ja Pirttisaari", kertoo Perttula.
Perttulan mukaan Metsähallitus aikoo kehittää luovutettujen saarien toimintaa samalla tavalla kuin muidenkin alueidensa. Myös Senaatti-kiinteistöt toimii omista lähtökohdistaan käsin.
Käyttöä saarille on Perttulan mukaan tullut. Monet saaret, kuten Örö ja Vallisaari, ovat hyvin vetovoimaisia.
"On satama-, yritys- ja virkistystoimintaa ja kansallispuistoa", hän kertoo.
"Ne ovat olleet pitkään suljettuina ja kun avautuvat, ne kiinnostavat ihmisiä. Näen, että monet saaret ovat potentiaalisia yleisökäytön ja yritystoiminnan näkökulmasta."
Metsähallituksen palvelupäällikkö Pekka Perttilän mukaan Puolustusvoimien saarista maksamat vuokrat eivät ole suuria, eikä niillä voi sanoa olevan Luontopalveluille mitään merkittävää taloudellista merkitystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

