Byrokratia viivytti lahtivajan valmistumista
Oittilan Hirvimiesten puheenjohtaja Samuel Uusitalo (vas.) ja kunniapuheenjohtaja Hannu Uusitalo siirsivät rakennustelineitä uuden lahtivajan edustalla viime viikolla. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoJYVÄSKYLÄ (MT)
Metsästysseura Oittilan hirvimiehet halusi rakentaa ajanmukaisen lahtivajan olemassa olevan rakennuksen tilalle. Se suunniteltiin metrin tarkkuudella entiselle paikalle, pinta-alaltaan pari kolme neliötä entistä suuremmaksi.
Jyväskylän kaupunki edellytti poikkeuslupaa. Sen myöntämistä seura odotti 3–4 kuukautta.
Rakentamishankkeen vetäjä Marko Raiden toimitti poikkeuslupahakemukseen lisäselvityksiä nimenkirjoitusoikeudesta, maanomistusoloista, mitä milloinkin vaadittiin. Kun hän älysi kysyä rakennuslupahakemuksen mahdollista jättöaikaa, hänelle kerrottiin, että se olisi pitänyt jättää samaan aikaan poikkeusluvan kanssa.
440 euron hintainen poikkeuslupa tuli aikanaan, samoin 1 030 euron rakennuslupa.
Talkoolaiset olivat varautuneet kolmen harkkokerroksen anturaan. Kaupungin rakennusvalvonta vaati viittä.
Raidenin mielestä vaatimus oli hurja. Jo entisen rakennuksen paikalle oli ajettu paksu hiekkapatja karkean luonnonhiekan päälle.
Vaatimusten mukainen anturarakenne maantäyttöineen maksoi lähes 9 000 euroa, kun siihen oli budjetoitu noin 3 500 euroa.
Vesi rakennukseen tulee osuuskunnan putkesta. Jätevesiasiassa viranomaiset pähkäilivät, saako lihankäsittelylaitoksen pesuvesiä johtaa ollenkaan viemäriverkostoon. Lopputulos on, että saa.
Kiinteille teurasjätteille seura hankki maan sisään upotetun umpisäiliön. Jäteauto tyhjentää sen tarvittaessa.
Energiatodistusvaatimus ällistytti oittilalaiset. Tilasta kolmannes on kylmiötä ja kiinteistö talvehtii 5–10 asteen lämpötilassa.
Energiatodistus saatiin kohtuukätevästi Kastellin kautta. Firma oli laatinut rakennuspiirustukset ja toimitti runkovalmiin paketin.
”Nylkytilan rakentaminen lupineen ja tarkastuksineen on täysin rinnastettavissa uuden omakotitalon rakentamiseen”, Raiden kummastelee.
Kun työt viimein saatiin käyntiin, hanke sujui rivakasti. Tähän mennessä talkootunteja on kertynyt 2 785, konetyötä 368 tuntia.
Uusi lahtivaja tuli maksamaan noin 150 000 euroa. Elykeskuksen kautta on saatu maksimimäärä EU-tukea. Osa rahasta on saatu seuralta, osa lahjoituksina ja loput on lainattu pankista.
”Korpilahden kunnassa rakentaminen olisi ollut yksinkertaisempaa. Nyt vaadittiin sama kuin Jyväskylän keskustassa”, seuran kunniapuheenjohtaja Hannu Uusitalo harmittelee. Korpilahti liittyi Jyväskylään vuoden 2009 alussa.
Yhtenä vaihtoehtona oli saneerata vanha vuonna 1992 valmistunut lahtivaja. Seura päätti rakentaa kokonaan uuden, jotta se täyttäisi kiristyvät elintarvikehygieniavaatimukset.
Seura-aktiivit jännittävät, kelpaako rakennus elintarvikehuoneistoksi, joksi se on ilmoitettu.
Tulevaisuudessa lihaosuudella metsälle pääsevät vain ne seuran jäsenet, jotka ovat suorittaneet hygieniaosaamistestin, seuran puheenjohtaja Samuel Uusitalo sanoo. Seura maksaa koulutuksen.
Oittilan Hirvimiesten 63 jäsenestä hirvenpyyntiin osallistuu noin 30. Tulevalle syksylle on 18 hirven pyyntilupaa. Kaatosuunnitelma on 11 aikuista ja 14 vasaa.
Parhaina vuosina seuran 12 000 hehtaarin alueelta on ammuttu yli 70 hirveä, huonoimpina ei yhtään.
Uusia lihankäsittelytilojaan seura esittelee 60-vuotisjuhlavierailleen 17. elokuuta.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
