Helteet jatkuvat viikonloppuun asti, sunnuntaina viilenee
Lämpötila kohoaa loppuviikolla päivittäin hellelukemiin, eikä pilviä juuri näy.Sää on poutainen ja varsin aurinkoinen. Tänään torstaina helteet painottuvat maan etelä- ja länsiosaan. Perjantaina ja lauantaina hellelukemia mitataan myös idässä ja pohjoisessa. Pohjois-Lapissakin lämpötila kohoaa ylimmillään 20 asteeseen.
Öisin lämpötila on 4 ja 12 asteen välillä, lähinnä perjantaiyönä pohjoisessa on paikoin yöpakkasta.
Muutos säähän on tulossa sunnuntaina, jolloin kylmä rintama sateineen liikkuu maamme yli luoteesta kaakkoon. Rintaman aikataulu ja voimakkuus on vielä epävarma, mutta todennäköisesti ainakin maan etelä- ja itäosassa lämpötila ehtii kohota päivällä vielä hellelukemiin.
Ensi viikolla sää viilenee ja muuttuu vaihtelevammaksi. Etenkin sateiden suhteen ennustettavuus on huono.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

