Koko kylänvoimannäyttö
SEINÄJOKI (MT)
Ylistarolaisen Sutelantien tiehoitokunnan puheenjohtaja Juha Konttas on tyytyväinen, koska kahden kesän tieurakka on valmiina. Runsaan kuuden kilometrin mittainen yksityistie on peruskunnostettu.
Sutelantien juhlallisia avajaisia vietettiin viime perjantaina. Vaikka tiejuhlan pitäminen oli aluksi vitsi, oli juhla torvisoittokuntineen ja lihakeittoineen Konttaan mielestä paikallaan.
”Tien kunnostaminen oli koko kylän voimannäyttö.”
Osa Sutelantiestä kunnostettiin viime kesänä puuhuoltoavustuksen ja loput kuluvana kesänä yksityistieavustuksen turvin.
”Olisimme tietenkin voineet odottaa, että kaupunki olisi tien kunnostanut, mutta siihen olisi saattanut mennä aikaa. Päätimme toimia itse, kun kuulimme, että tien kunnostukseen on mahdollisuus saada puuhuoltoavustusta. Siitä se lähti liikkeelle”, Konttas sanoo.
Tien perusparannuksen yhteydessä kaivettiin ojat, uusittiin noin 40 liittymää ja levitettiin koko tien matkalle suodatinkangas. Tien pintaan ajettiin mursketta yhteensä noin 750 kuorma-autokuormaa.
Tien kunnostaminen maksoi 214 000 euroa. Puuhuolto- ja yksityistieavustusten osuus oli puolet. Myös Seinäjoen kaupunki osallistui kustannuksiin ja antoi suunnitteluapua.
”Rahat riittivät juuri ja juuri. Viimeisinä iltoina piti laskea tarkasti, moneenko murskekuormaan on vielä varaa”, Konttas muistelee.
Avustuksilla maksettiin murske ja ojien kaivuu, mutta talkoilla muun muassa ajettiin ojamaat, levitettiin suodatinkangas, kunnostettiin liittymät ja levitettiin murske.
”Ilman talkootyötä tämä ei olisi onnistunut. Parhaimmillaan talkoissa oli kymmenenkin traktoria kerrallaan. Myös jakokunnan metsän myynnistä saatiin rahaa tien kunnostamiseen.”
Yhteistyö kaupungin ja elykeskuksen kanssa sujui Konttaan mielestä hyvin.
Puuhuoltoavustuksen saamisen ehtona oli metsäkeskuksen puoltava lausunto. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella tällaisia lausuntoja annettiin kolmen vuoden aikana yhteensä 82 kappaletta noin 420 tiekilometrille.
Metsäkeskuksen johtavan asiantuntijan Antti Pajulan mukaan myönteinen lausunto annettiin 350 kilometrille ja tukea myönnettiin miljoona euroa vuodessa eli yhteensä kolme miljoonaa euroa.
Sutelantien takana on noin 25 kilometrin pituinen metsäautotieverkosto.
”Sutelantietä pitkin kulkee vuodessa noin 200 rekkakuormaa puuta, joten perusteet puuhuoltoavustuksen saamiseksi olivat olemassa.”
HEIKKI TUURI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
