Ministeri Kiuru vakuuttaa, että kaikkialta Suomesta pääsee koronatestiin – "Näytteenotto ja kuljetus järjestetään"
Testaamisen määrä kaksinkertaistetaan pian. Tavoite on kolminkertaistaa se ulkomaisten kumppaneiden avulla.
Krista Kiuru lupaa myös, että hoitohenkilökunta pääseheti testiin, kun on pieninkin epäilys. Kuva: Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia"Ne joille testi todella on tarpeellinen, siihen pääsevät. Alueellista kattavuutta lisätään", perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lupaa.
Koronavirusta etsiviä testejä tekevät viisi yliopistosairaalaa ja valtakunnallinen yksityinen laboratorio, jotka sijaitsevat kaupungeissa.
"Siitä huolimatta näytteenotto, kuljetus ja testaus järjestetään. Siksi eri puolilla Suomea asuvat ovat samanarvoisessa asemassa testausten suhteen. Yhdenvertaisuutta täytyy parantaa", Kiuru vastasi hallituksen tiedotustilaisuudessa MT:n kysymykseen maaseudulla asuvien pääsystä testeihin.
Testien määrä nostetaan kaksinkertaiseksi nopeasti nykyisestä 2 500:sta päivässä.
"Valmistaudumme siihen, että lähiaikoina voimme kolminkertaistaa testauksen uusien kumppaneiden avulla", Kiuru sanoo.
THL on etsinyt kumppaneita, jotka voivat auttaa testaamisessa. Niitä onkin löytynyt, esimerkiksi yliopistot ovat luvanneet auttaa.
"Olemme kartoittaneet ne yritykset, jotka voivat auttaa välineiden ja testaamisen kanssa. Suomessa on sellaisia yrityksiä. On selvitetty myös ulkomaisen kumppanin vaihtoehtoa."
Kumppania haetaan Aasiasta.
Lue myös:
Pääministeri: "Perustamme Kriisistä ulos-ryhmän – jälleenrakennus tulee olemaan iso haaste"
THL: Varmistettuja koronavirustartuntoja 1 446 – luku on noussut eilisestä 62 tartunnalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

