Silja Kosonen otti MM-kisojen moukarifinaalista vitossijan: "Vähän ärsyttää"
Kososen pisin heitto finaalissa kantoi 73,89 metriä, mikä on hänen uransa toiseksi pisin heitto.
Silja Kosonen sai vahvan alun moukarifinaaliin Budapestin MM-kisoissa. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOAlle 23-vuotiaiden Euroopan mestari Silja Kosonen ylsi useisiin tavoitteisiinsa Budapestin MM-kisojen moukarinheitossa. Hän otti loppukilpailupaikan 74,19 metrin karsintaheitolla, joka ylitti olympiarajan. Oma ennätys koheni samalla 41 senttiä. Torstain loppukilpailussa hän oli viides uran toiseksi parhaalla tuloksella 73,89.
Kososen tunnelmat kilpailun jälkeen olivat hieman ristiriitaiset, sillä hän oli pitkään mukana myös loppukilpailun mitalikamppailussa. Hän odotti myös itseltään parempaa vielä tulosta.
"Tavoitteena oli parempi sijoitus ja tulos kuin viime vuonna. Ne tavoitteet täyttyivät, mutta vähän ärsyttää”, Kosonen kertoi mietteistään.
”Toisaalta viides sija tuntuu melkein paremmalta kuin neljäs.”
Kososen karsintaheitto nosti odotuksia. Hän arveli etukäteen, että voisi pystyä loppukilpailussa jopa 75 metriin.
"Ennätykseen ainakin luulin pystyväni, kun 74 metriä tuli karsinnassa niin helposti, Kosonen vahvisti.”
Kosonen sai kolmella finaaliheitollaan tuloksen. Ensimmäinen oli pisin. Kolmannellaan hän murjaisi moukarin 72,59 metriin ja viimeisellään 73,43 metriin.
"Heitoissa oli pientä tekniikkavirhettä, ja sitä oli vaikea korjata kesken kisan, Kosonen kertoi.”
”Kilpailu alkoi hyvin, ja innostuin liikaa. Rupesin repimään. Yritin muuttaa jotain, mutta tällaista tällä kertaa. Tuli paskallakin heitolla 72,5 metriä.”
Mitali kävi hänen mielessään siinä vaiheessa, kun Azerbaidzhanin Hanna Skydan oli vielä kiinni pronssissa tuloksella 74,18.
"Aina ehtii unelmoida”, Kosonen sanoi tilanteesta.
Kosonen on taitoheittäjä, mutta hän uskoo parantavansa tuloksiaan juuri keskittymällä tekniikkaan.
"En ole vielä miettinyt valmentajan kanssa kehityskohteita, mutta tekniikka pitäisi kyetä pitämään kasassa myös kovissa heitoissa. Nopeus ja voima kyllä kehittyvät.”
Eugenen 2022 MM-kisojen hopeamitalisti Camryn Rogers kaappasi mestaruuden Kanadaan tuloksella 77,22. Yhdysvaltain Janee Kassanavoid kirkasti viime vuoden pronssin hopeaksi tuloksella 76,36. Neljän vuoden takainen maailmanmestari DeAnna Price nousi lopussa kolmanneksi tuloksella 75,41.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
