Suomalainen ruoka jälleen Euroopan puhtaimpien joukossa
BRYSSEL (MT)
Suomalaiset elintarvikkeet ovat EU:n puhtaimpien joukossa, selviää EU:n elintarviketurvallisuusviraston Efsan viime viikolla julkistamasta raportista.
Torjunta-ainejäämiä selvittäneissä valvonnoissa suomalaisista tuotteista ei löytynyt vuonna 2011 yhtään tapausta, jossa pitoisuus olisi ylittänyt sallitut rajat.
Tulos on samansuuntainen kuin aikaisemmissa tutkimuksissa.
Puhtaat paperit saivat myös Tanskan, Latvian, Slovakian ja EU:n ulkopuolisen Norjan tuotteet.
Keskimäärin EU- ja ETA-maissa tuotetuista elintarvikkeista 0,9 prosenttia ylitti torjunta-ainejäämille säädetyt lain mukaiset raja-arvot. Yli puolessa tuotteista ei havaittu lainkaan mitattavia jäämiä.
Kansallisten valvonta-ohjelmien puitteissa ETA-maissa testattiin yli 800 kasvinsuojeluaineen jäämät lähes 80 000 näytteestä.
EU-maista selvästi eniten jäämiä löydettiin kyproslaisista tuotteista. Lähes joka kymmenes saarivaltion tuote ylitti lain mukaiset raja-arvot. Keskimääräistä enemmän jäämiä löytyi myös Maltan, Bulgarian ja Portugalin tuotteista.
EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuoduista elintarvikkeista keskimäärin 3,7 prosenttia ylitti lain mukaiset raja-arvot.
Jäämiä löytyi etenkin Kaakkois-Aasiassa tuotetuista elintarvikkeista. Eniten jäämiä tavattiin vietnamilaisissa, kenialaisissa, malesialaisissa, guatemalalaisissa ja thaimaalaisissa tuotteissa.
Torjunta-ainejäämiä oli keskimääräistä enemmän myös Japanin, Kanadan ja Turkin tuotteissa.
Efsa muistuttaa, että osassa maita tulokset eivät ole näytteiden vähäisen määrän vuoksi edustavia.
Eniten jäämiä löytyi vietnamilaisista pippureista ja basilikasta ja intialaisesta okrasta. Tuoteryhmissä jäämiä löytyi useimmin humalasta, pavuista, sokerikasveista, teestä ja kahvista sekä hedelmistä ja vihanneksista.
12 tuotetta kattavassa EU:n yhteisessä valvonta-ohjelmassa eniten kasvinsuojelujäämiä löydettiin pinaatista, pavuista, appelsiineista, kurkuista ja riisistä.
Lastenruuissa tavattiin erittäin vähän torjunta-ainejäämiä.
ETA-maissa testatuista lähes 1 800 lastenruuasta vain kahdessa bulgarialaisessa tuotteessa jäämät ylittivät lakisääteisin rajan.
Luomutuotteissa torjunta-
ainejäämiä todettiin vähemmän kuin tavanomaisesti tuotetuissa elintarvikkeissa. Suurin ero tavanomaisten ja luomutuotteiden jäämien välillä oli kasviksissa ja hedelmissä.
Luomutuotteissa todetuista jäämistä valtaosa oli peräisin joko viljely-ympäristön saasteista tai kasvien luonnollisesti kehittämistä yhdisteistä.
Jalostetuissa elintarvikkeissa torjunta-ainejäämiä todettiin vähemmän kuin jalostamattomissa tuotteissa.
136 testatusta torjunta-aineesta 31:tä tavattiin yksittäisistä näytteistä niin suuria pitoisuuksia, että ne voivat Efsan mukaan aiheuttaa välittömiä terveyshaittoja, jos tuotetta syödään isoja määriä.
Vaarallisia pitoisuuksia tavattiin lähinnä päärynöistä ja appelsiineista.
Pitkän aikavälin altistusrajat voivat Efsan mukaan ylittyä kahdella kasvinsuojeluaineella. Niiden käyttö on jo kielletty EU:ssa, mutta aineet säilyvät pitkään ravintoketjussa.
NIKLAS HOLMBERG
EU-maista
selvästi eniten jäämiä löydettiin kyproslaisista
tuotteista. Lähes
joka kymmenes
saarivaltion tuote ylitti lain mukaiset raja-arvot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
