Valio aloittaa viennin Etelä-Afrikkaan – kiittelee Eviraa avusta
Valio aikoo viedä Afrikkaan osaamistaan sekä muun muassa laktoosittomia maitotuotteita.Valio kertoo saaneensa Etelä-Afrikan viranomaisilta vientiluvan maitotuotteilleen.
Lupa mahdollistaa viennin Etelä-Afrikan lisäksi muihinkin eteläisen Afrikan maihin.
Vientilupaa on edeltänyt vuosien työ ja kontaktien solmiminen niin Valion kuin Finpron Food from Finland -ohjelman puolelta.
Valion uusista markkinoista vastaava vientijohtaja Paavo Salminen kiittelee myös Eviraa. Salminen arvioi Valion tiedotteessa Eviran toimittaman maitoselvityksen jouduttaneen Etelä-Afrikan viranomaisten päätöksentekoa.
Valio aikoo viedä osaamistaan lastenruokien raaka-aineissa ja teknologialisensoinnissa sekä muun muassa laktoosittomia maitotuotteita, Salminen kertoo.
Valion mukaan sen osuus koko Suomen elintarvikeviennistä on noin 26 prosenttia ja maitotuotteiden viennistä 97 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

