Perussuomalaisten Eerolalle ei syytettä Facebook-kirjoittelusta – syyttäjän mukaan romanialaisten kutsuminen rikollisiksi oli sananvapauden piirissä
Kansanedustaja Juho Eerolaa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kansanedustaja Eerola on kirjoittanut muun muassa sylkeneensä romanikerjäläisten kohdalla. Lisäksi hän on kutsunut Romanian romaneita rikollisiksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONENPerussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ei saa syytettä Facebook-kirjoittelustaan. Eerolaa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kommenteissa, joissa Eerola muun muassa kutsui Romanian kansalaisia rikollisiksi.
Valtakunnansyyttäjän mukaan kirjoittelu oli sananvapauden piirissä.
"Eerolan kirjoituksia on pidettävä sananvapauden piiriin kuuluvana osallistumisena yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa koskevaan poliittiseen keskusteluun", valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoo tiedotteessaan.
Kommentointi liittyi rikosuutiseen, jonka mukaan useita Romanian kansalaisia epäiltiin huumausainerikoksesta.
"Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Eerolan kärjekästä kommentointia tulee arvioida samassa asiayhteydessä uutisen kanssa."
Eerola on perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ovat saaneet tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Halla-aho tuomittiin kesällä 2008 julkaistusta blogikirjoituksesta, jossa hän yhdisti islamin pedofiliaan. Hakkaraisen tuomio tuli muslimeja solvanneesta Facebook-kirjoituksesta.
Myös perussuomalaisten nuorten entinen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli Tynkkysen muslimeita ja islaminuskoa koskeneista Facebook-kirjoituksista. Tuomiot ovat lainvoimaisia.
Samasta nimikkeestä on lainvoimaisesti tuomittu myös useita puolueen valtuutettuja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
