Yle: Kittilä myönsi ajoradalle aloittamisluvan ennen ympäristöluvan lainvoimaa – pienyrittäjä eri mieltä kunnan kanssa
Mahdollinen ajoratatoiminta tulee haittaamaan paikallista luontomatkailuyrittäjää.Kittilän rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt Icecube Levi Oy:lle luvan aloittaa ajoratatoiminta ennen ympäristöluvan lainvoimaisuutta, uutisoi Yle.
Kunta määräsi yhtiölle 10 000 euron vakuuden mahdollisten haittojen ja vahinkojen korvaamiseksi.
Kittilän kunnan ympäristötarkastaja Liisa Arpiainen sanoo Ylelle, ettei aloittamisluvalle nähty estettä.
”Aloittamisoikeus koskee ympäristölupaa”, Arpiainen toteaa.
Päätös herätti tunteita viereisellä alueella toimivassa Halipuu-yrityksessä. Luontomatkailuyrittäjä Riitta Raekallio-Wunderink sanoo päätöksen käytännössä lopettavan yrityksen metsäohjelmat.
”Toiminta loppuu heti, kun rakentaminen alkaa. Möykkämetsään ei voi viedä hiljaisuusvieraita”, Raekallio-Wunderink sanoo.
Perheyritys on järjestänyt luontoelämyksiä suvun metsässä yli kymmenen vuoden ajan. Yrittäjän mukaan ongelmallista on se, että sekä sijoittamis- että ympäristölupien käsittely on edelleen kesken hallinto-oikeudessa.
Raekallio-Wunderinkin mukaan 10 000 euron vakuus ei kata mahdollisia elinkeinovahinkoja tai maastoon tehtäviä pysyviä muutoksia.
Arpiaisen mukaan vakuuden arvioidaan riittävän rata-alueen ennallistamiseen ensimmäisten toimintavuosien osalta.
Raekallio-Wunderink sanoo, että vaikeaa on paitsi perheen elinkeinon loppuminen myös se, että ajoratahanketta on ajettu hänen mielestään eteenpäin ainoastaan Icecube Levin näkökulmaa ajatellen.
”Hankalinta on elää kunnan toiminnan kanssa”, Raekallio-Wunderink toteaa.
Kittilän kunnan ympäristötarkastaja Liisa Arpiainen vastasi arvosteluun kertomalla, että viranomaisella on velvollisuus selvittää asioita riittävästi.
Icecube Levi Oy:n hallituksen jäsen Pasi Koppinen ei arvioi tarkkaa rakennusaikataulua. Hänen mukaansa hankkeen eteneminen riippuu lupaprosessien lopputuloksesta.
Ylen uutinen aiheesta: Ajorata saa aloittaa, päätti Kittilä – halauspuuyrittäjä pettyi: ”Möykkämetsään ei voi viedä hiljaisuusvieraita”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




