Suomessa koronavirustartuntoja nyt yli 7 100 – yksi uusi kuolema todettu
Sairaalahoidossa olevien määrä on pysynyt ennellaan.
Suomalaisia on THL:n mukaan testattu koronaviruksen varalta nyt yhteensä liki 220 000. LEHTIKUVA / Markku UlanderSuomessa on todettu vuorokaudessa 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sunnuntaina. Todettuja tartuntoja on nyt Suomessa yhteensä 7 104.
THL tiedottaa myös, että Suomessa on todettu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema. Kuolleita on nyt yhteensä 326.
Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on yhä 26 henkilöä. Määrä ei ole noussut lauantaisesta. Tehohoidossa olevien määrä on puolestaan pudonnut yhteen potilaaseen.
Suomalaisia on THL:n mukaan testattu koronaviruksen varalta nyt noin 219 500. Uusia tehtyjä testejä on tilastoitu vuorokaudessa noin 2 200.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

