Koko Suomelle mitättömän riskin status lampaiden ja vuohien scrapien suhteen
Vapaaehtoinen terveysvalvontaohjelma päättyy kesällä, mutta riittävä määrä näytteitä on kerättävä myös sen jälkeen. Maa- ja metsätalousministeriössä pohditaan nyt sopivia tapoja.
Raatokeräilyalueen ulkopuolella sijaitsevien lammas- ja vuohitilojen on ehkä jatkossa toimitettava näytteitä tilalla kuolleista tai lopetetuista eläimistä. Kuva: Markku VuorikariLammas- ja vuohitilojen odottama asetusmuutos hyväksyttiin 15.3. Euroopan komission työryhmässä. Muutoksella myönnetään Suomelle ja Ruotsille mitättömän riskin status lampaan ja vuohen klassisen scrapien suhteen.
Muutos tullee voimaan kesällä, asetuksen käytyä ensin kommenteilla Euroopan parlamentissa. Tämä vie kahdesta kolmeen kuukautta, kertoo neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin maa- ja metsätalousministeriöstä.
Voimaan tulon jälkeen Suomi voi lakkauttaa scrapien vapaaehtoisen terveysvalvonnan. Silloin kaikki tilat saavat scrapie-terveysluokakseen 1, mikä tarkoittaa mitätöntä riskiä. Tämä helpottaa muun muassa eläinkauppaa tilojen välillä sekä ulkomaille.
Muutoksen voimaan tuloon asti valvontaan kuuluvien tilojen tulee kuitenkin toimia ohjelman mukaan, muistuttaa ylitarkastaja Miia Kauremaa Evirasta.
"On pystyttävä osoittamaan, että ohjelmaa on noudatettu."
Mitättömän riskin status ei ole jatkossakaan itsestäänselvyys, vaan riittävä määrä näytteitä tilanteen osoittamiseksi on koottava Suomesta jatkossakin, kertoo Hakulin.
"Olimme aivan hilkulla, että seurantamäärät riittivät komissiolle. Ne eivät saa pudota jatkossakaan. Status voidaan ottaa pois, jos emme täytä vaatimusta jatkossa."
Raatokeräilyalueella näytteet saadaan suoraan Honkajoki Oy:n kautta sinne toimitettavista ruhoista.
Keräilyalueen ulkopuoliselta osalta ratkaisua pohditaan parhaillaan ministeriössä. Seuranta ei voi rajoittua vain osaan maasta.
Harkinnassa on, että raatokeräilyalueen ulkopuoliset tietyn kokoluokan ylittävät tilat velvoitettaisiin toimittamaan näytteitä tilalla kuolleista tai lopetetuista eläimistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

