Turkistarhojen pitäisi olla suojattuina linnuilta tästä päivästä lähtien – lintuinfluenssa kulkeutuu myös kurkien ja joutsenten mukana
Poliittiset lakot ovat jarruttaneet lintuinfluenssan torjuntaan tarkoitettujen tarvikkeiden toimituksia turkistarhoille.
Lokit ovat palanneet keväällä takaisin Suomeen, minkä vuoksi turkistarhojen suojaverkot tulisi olla asennettuina paikoilleen. Näin lintuinfluenssan leviäminen voidaan minimoida. Kuva: Johannes TervoTurkistarhat pitää olla suojattuina lintuinfluenssan varalta maanantaista lähtien. Kaikilla Suomen turkistarhoilla tarhaeläimet linnuista erottava verkkosuojaus ei välttämättä ole vielä käytössä.
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen toteaa, että yleisesti ottaen yrittäjät ovat saaneet hyvin suojauksia asennettua poikkeuksellisen lumisesta talvesta huolimatta.
”Osalla tiloja ongelmat liittyvät verkkojen saatavuuteen, joka taas liittyy tiloista johtumattomiin tekijöihin, kuten poliittisiin lakkoihin kuljetussektorilla. Näissä toimituksissa odotellaan siis satamaruuhkan purkua”, Nissinen sanoo.
Hänen mukaansa myös näillä tiloilla väliaika pyritään hoitamaan käyttämällä väliaikaisia suojaustoimenpiteitä kuten erilaisia lintujen pelottelulaitteita ja muita verkotuksia tai esteitä.
”Erityyppistä lintutorjuntaa on ollut tiloilla ennenkin asetusta ja haittaeläintorjunnasta on muistutettu muun muassa tilasertifioinnissa. Syksyn neuvontakierroksella kaikkia tiloja lähestyttiin lintutorjunnasta ja karkeasti noin puolella on ollut jotain torjuntaa paikallisen lintupaineen perusteella ennen lainsäädäntöä.”
Alustavat tiedot Euroopan eri maiden lintuinfluenssatilanteesta kertovat, että tautia olisi havaittu muun muassa kurjilla ja joutsenilla, Nissinen toteaa.
”Nämä lajit eivät oikein turkistilojen ympärillä pyöri, mikä on hyvä.”
Tuhansittain kurkia on kuollut tautiin muun muassa Israelissa ja Unkarissa.
Yhteensä määrättiin lopetettaviksi 72 tarhan eläimet, yhteensä noin 485 000 eläintä.
Ruokavirastolla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni tila painiskelee vielä suojauksen kanssa. Asetuksen toteutusta valvotaan lokakuun loppuun asti.
Osastonjohtaja Terhi Laaksonen kertoo, että kunnaneläinlääkäri käy turkistarhalla katsomassa, onko tautisuojausvaatimuksia noudatettu.
”Tavoitteena on, että kaikki turkistarhat tarkastetaan tautisuojauksen osalta 15.4.−31.10. välisenä aikana.”
Eläintautilainsäädännössä ei Laaksosen mukaan ole pykälää viivästyksille.
”Tarhaaja voi kuitenkin valvontatilanteessa esittää valvojalle kirjallisen todisteen siitä, että verkko on tilattu, vaikka sitä ei tarhaajasta riippumattomista syistä ole vielä saatu. Tämä voidaan ottaa huomioon seuraamuksia arvioitaessa. Lisäksi tarhaajat voivat tehdä väliaikaisratkaisuja lintusuojauksen toteuttamiseksi, vaikka varsinainen verkko ei olekaan vielä saapunut.”
Jos kunnaneläinlääkäri katsoo, että tautisuojausasetuksen vaatimukset eivät täyty, hän voi Laaksosen mukaan antaa eläintautilain (76/2021) 90 §:n perusteella määräyksen täyttää vaatimukset.
”Tarvittaessa aluehallintovirasto voi tehostaa määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty teetetään laiminlyöjän kustannuksella (eläintautilain 94 §). Aluehallintovirasto voi myös määrätä tuottajalle seuraamusmaksun.”
Kunnaneläinlääkäri tai aluehallintovirasto varmistaa annetun määräyksen toteuttamisen uusintatarkastuskäynnillä tai muulla toimivalla tavalla.
”Jos tarhalla todetaan lintuinfluenssa, niin puutteet suojauksessa voivat myös alentaa lopetettavaksi määrätyistä eläimistä maksettavia valtion korvauksia.”
Yhteensä määrättiin lopetettaviksi 72 tarhan eläimet, yhteensä noin 485 000 eläintä.
Suomessa todettiin vuonna 2023 lintuinfluenssaa yhteensä 71 turkistarhassa, joiden kaikki eläimet on määrätty lopetettaviksi tartunnan hävittämiseksi.
Lisäksi määrättiin lopetettaviksi yhden turkistarhan eläimet, jotka olivat läheisessä kontaktissa tartunnan saaneen tarhan eläimiin. Yhteensä määrättiin lopetettaviksi 72 tarhan eläimet, yhteensä noin 485 000 eläintä.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta lisäsi helmikuussa eläinten lopettamisista maksettaviin korvauksiin tarkoitettua määrärahaa 45 miljoonaa euroa. Viime vuonna korvauksia maksettiin ennakkoon runsaat kuusi miljoonaa euroa.
Maa- ja metsätalousministeriö antoi alkuvuodesta asetuksen turkiseläinten suojaamisesta luonnonvaraisista linnuista tarttuvalta lintuinfluenssalta.
Asetus määrää toimenpiteistä, jotta turkiseläinten kontakti lintuihin ja muihin haittaeläimiin sekä niiden ulosteeseen vältettäisiin.
Jos käytetään verkkoa, saa sen silmäkoko olla enintään 25x25 millimetriä. Lokkien pääsy häkkien alle sekä häkkien ulkosivulle ja mahdollisesti siellä kulkevien vesiputkien päälle on estettävä 15. huhtikuuta ja 31. lokakuuta välisenä aikana.
Turkistarhoille tarkoitettu bioturvallisuutta edistävä investointituki on voimassa 15.4.2026 saakka.
Juttua on täydennetty klo 14.10 Ruokaviraston kommentilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




