Turkistarhoille maksetaan yli 50 miljoonan korvaukset lintuinfluenssan takia lopetetuista eläimistä
Tartunnat saivat alkunsa lokeista, joista tartunta siirtyi turkiseläimiin.
Eläinsuojeluasiamies kertoo, että määräaikaista virkaa ei jatketa säästösyistä, vaan rahoitusta ohjataan esimerkiksi lintuinfluenssan hoitoon. Lintuinfluenssaa on todettu tänä kesänä mm. turkistarhoilla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.Valtio maksaa kaikkiaan yli 50 miljoonan euron korvaukset turkistarhoille, joiden eläimet jouduttiin lopettamaan lintuinfluenssan takia.
Korvauksia maksetaan 72 tarhalle, joilta jouduttiin viime kesänä lopettamaan yhteensä noin 485 000 eläintä.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi torstaina maa- ja metsätalousministeriön ehdotusta ylittää korvauksiin suunnattava määräraha 45 miljoonalla eurolla. Viime vuonna korvauksia maksettiin ennakkoon runsaat kuusi miljoonaa euroa.
Tartunnat saivat alkunsa lokeista, joista tartunta siirtyi turkiseläimiin. Pelkona oli, että tartunnan leviäminen voi johtaa uusiin virusmuunnoksiin, jotka lisäävät viruksen kykyä tarttua ihmisiin.
Eläintautilain mukaan viranomaisen määräyksestä lopetetusta eläimestä maksetaan eläimen käypä arvo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

