Venäjä kertoo ampuneensa alas yhteensä 13 ukrainalaista lennokkia
Moskovan pormestarin mukaan kohti pääkaupunkia matkalla olleet lennokit ammuttiin alas noin neljän aikaan aamulla paikallista aikaa.
Moskovan lähellä optisia laitteita valmistava tehdas tuhoutui suuressa räjähdyksessä keskiviikkona. LEHTIKUVA. Kuva: AFP/Venäjän pelastusviranomaisetVenäjä on ampunut yön aikana alas 11 ukrainalaista lennokkia lähellä Krimin niemimaata, sanoo Venäjän puolustusministeriö. Lisäksi ministeriö sanoo Venäjän tuhonneen kaksi lennokkia, jotka olivat olleet matkalla kohti maan pääkaupunkia Moskovaa.
Krimillä ilmatorjuntajärjestelmä tuhosi ministeriön mukaan kaksi lennokkia. Loput yhdeksän puolestaan torjuttiin Venäjän mukaan elektronisen sodankäynnin keinoin ja ne putosivat Mustaanmereen.
Moskovan pormestarin Sergei Sobjaninin mukaan kohti pääkaupunkia matkalla olleet lennokit ammuttiin alas noin neljän aikaan aamulla paikallista aikaa. Venäjän puolustusministeriön mukaan alueilta, jonne lennokit putosivat, ei ole tullut ilmoituksia vahingoista tai uhreista.
Moskovan lähellä sijainneen tehtaan räjähdyksen jäljiltä on kadoksissa 12 ihmistä, sanoo kaupunginhallinto sosiaalisessa mediassa. Optisia laitteita valmistava tehdas tuhoutui keskiviikkona suuressa räjähdyksessä.
Tutkijoiden mukaan he ovat ottaneet kiinni pyrotekniikkayrityksen teknisen johtajan ja tutkivat työturvallisuusrikosta.
Kaupunginhallinnon mukaan ainakin yksi ihminen kuoli räjähdyksen seurauksena. Sergijev Posadin kaupungissa tapahtuneessa räjähdyksessä loukkaantui yli 50 ihmistä, sanoi alueen kuvernööri Andrei Vorobjov valtiontelevisiossa.
Moscow Times -lehden mukaan räjähdys tapahtui noin 70 kilometriä Moskovasta koilliseen sijaitsevassa tehtaassa, joka valmistaa lehden mukaan optisia laitteita muun muassa Venäjän armeijalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


