Ruotsissa tehtiin illalla droonihavainto lähellä laivastotukikohtaa
Tanskassa on tehty viime päivinä droonihavaintoja ja suljettu lentokenttiä.
Tanskassa Aalborgin lentokentän ilmatila suljettiin hetkellisesti myöhään torstai-iltana epäillyn droonitoiminnan vuoksi. Kuva: LEHTIKUVA/AFPRuotsissa Karlskronan rannikolla havaittiin eilisiltana drooni, joka lensi lähellä laivastotukikohtaa. Poliisi sai lentävästä laitteesta useita ilmoituksia.
Paikalle saapunut poliisi havaitsi droonin ja dokumentoi sen lennon. Asiasta on tehty rikosilmoitus ilmailulain rikkomisena.
SVT:n mukaan teossa on myös rikosilmoitus suojelulain rikkomisesta. SVT uutisoi poliisin kertoneen, että kyseessä oli kaksi droonia.
Jutussa kerrotaan, ettei mitään laitteita ole takavarikoitu eikä epäiltyjä ole. Toistaiseksi asiaa selvittää poliisi, ei Ruotsin puolustusvoimat.
Tanskassa Aalborgin lentokentän ilmatila suljettiin jälleen,
Tanskassa Aalborgin lentokentän ilmatila suljettiin jälleen myöhään torstai-iltana paikallista aikaa.
Pohjois-Jyllannin poliisin mukaan ilmatila avattiin uudelleen alkuyöstä puoli yhden aikaan. Ilmatila ehti olla suljettuna vajaan tunnin.
Poliisin mukaan ilmatilan sulkemisen syynä oli epäilty droonitoiminta. Viranomaiset eivät ole saaneet vahvistettua epäilyjä.
”Emme ole onnistuneet löytämään sieltä mitään, emmekä ole pystyneet vahvistamaan, että alueella olisi ollut drooneja”, poliisin edustaja Christian Tilsted sanoi.
Havainnot epäillystä droonista olivat olleet poliisin tekemiä.
Tilstedin mukaan poliisi on ollut paikalla Aalborgin lentokentällä koko torstain ja on siellä yhä. Tuoreimman drooniepäilyn jälkeen paikalle on myös lähetetty lisää poliiseja.
Flightradar24-tarkkailusivuston mukaan ilmatilan sulkemisen vuoksi yksi lento peruttiin ja toinen käännytettiin takaisin Amsterdamiin. Sivusto kertoi asiasta viestipalvelu X:ssä.
Poliisin edustajan mukaan ei ole tiedossa, onko Aalborgin kentällä odotettavissa lisää ilmatilan sulkuja lähipäivinä. Hän korosti, että lentokenttä itse tekee päätöksen ilmatilan sulkemisesta.
Venäjä on kiistänyt olleensa Tanskassa havaittujen droonien takana.
Aalborgin lentokentän ilmatila oli suljettuna myös keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana, kun kentällä oli havaittu drooneja. Havaintoja tehtiin myös kolmella muulla lentokentällä, ja Billundin lentokentän ilmatila niin ikään suljettiin hetkellisesti torstaiaamuna.
Tanskan poliisi ja sotilastiedustelu sanoivat torstai-iltana tiedostustilaisuudessa, ettei niillä edelleenkään ole käsitystä siitä, mikä taho on ollut Tanskan lentokenttien droonihäirinnän takana.
Tanskan poliisi kertoi kuitenkin epäilevänsä, että Aalborgin lentokentän ilmatilan häiritseminen drooneilla keskiviikkoiltana ja torstain vastaisena yönä olisi yhteydessä maanantaina tapahtuneeseen Kööpenhaminan lentokentän häiritsemiseen.
Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen sanoi aikaisemmin torstaina, että droonihavainnoissa on kyse hybridihyökkäyksestä.
Puolustusministerin mukaan Tanska ei ole sotilaallisessa vaarassa. Hänen mukaansa hybridihyökkäyksellä on tarkoitus herättää pelkoa.
Venäjä on kiistänyt olleensa Tanskassa havaittujen droonien takana. Venäjän Tanskan-suurlähetystö sanoi, että lentokentillä raportoidut häiriöt ovat olleet lavastettu provokaatio.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

