Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Merja Kyllönen ei halua Suomea Natoon: "Rauhanrakentajan rooli ei ole turha tai tyhjä"

    Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan mielestä yksikään maa ei tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
    Merja Kyllönen huomauttaa, että keskustelun puute johtaa yleensä huonoihin ratkaisuihin. "Esimerkiksi aika pitkälti järjestäytynyt rikollisuus päättää, kuka pääsee Eurooppaan ja millä hinnalla. Kun ei ole uskallettu käydä keskustelua, on tultu tähän lopputulemaan."
    Merja Kyllönen huomauttaa, että keskustelun puute johtaa yleensä huonoihin ratkaisuihin. "Esimerkiksi aika pitkälti järjestäytynyt rikollisuus päättää, kuka pääsee Eurooppaan ja millä hinnalla. Kun ei ole uskallettu käydä keskustelua, on tultu tähän lopputulemaan." Kuva: Kalle Keskinen

    Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllösen joulukuu on kulunut tiiviisti presidentinvaaleihin valmistautuessa. Kampanjointiin Kyllönen ehti paneutua vasta 9. joulukuuta alkaen, sillä aiemmin Euroopan parlamentin jäsen ei pystynyt lähtemään Brysselistä. Nyt hän kuroo umpeen muiden kasvattamaa etumatkaa.

    "Tässä on menty seitsemäntoista haastattelun viikkovauhdilla", Kyllönen laskeskelee.

    Varsinaisen kampanjaturneen Kyllönen aloittaa vasta ensi vuoden puolella. Silloin on neljässä viikossa tarkoitus kiertää kaikki maakunnat.

    "Reilun kaksikymmenvuotisen poliittisen urani aikana olen huomannut, että jouluruuhkassa ei kannata olla ärsyttämässä ihmisiä vaaliasioilla."

    Presidenttiehdokkaana Kyllönen korostaa vuoropuhelun ja tasa-arvon tärkeyttä. Hänen mielestään sekä Suomessa että EU:n tasolla pitäisi huolehtia alueiden tasavertaisista mahdollisuuksista kehittyä.

    "Ihmisiä tai alueita ei saa eriarvoistaa, se ajatus nousee varmasti vahvasti kainuulaisesta taustastani. Olen tällainen aluepolitiikan vahva tukija, ja siitähän minua on monta kertaa politiikassa lyöty."

    Tasa-arvoon liittyviä epäkohtia on Suomessa edelleen paljon, mutta perustavanlaatuisin niistä on Kyllösen mielestä kansalaisten välisen taloudellisen eriarvoisuuden kasvu.

    "Jos tällä hetkellä miljoona suomalaista elää köyhyysriskissä, se on todella iso kysymys hyvinvointiyhteiskunnalle, joka on luvannut pitää kaikista kansalaisistaan huolta."

    Vuoropuhelua pitäisi lisätä kansalaisten ja päättäjien välillä niin että syyt poliittisten päätösten taustalla ymmärrettäisiin. Keskustelussa ja etenkin kuuntelemisessa pitäisi petrata myös poliittisten päättäjien keskuudessa.

    "Tänä päivänä tahtoo olla niin, että jokainen möyhää omaa sanomaansa ja jättää kuuntelematta, mitä toisella on sanottavana. Globaalistikin on haaste, että vaikeina hetkinä laitetaan ovet kiinni ja käperrytään omien asioidensa kanssa."

    Yksi Kyllösen vaaliteemoista on ilmastonmuutos.

    "Tällä hetkellä varmasti mikään maa ei tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kun katsoo mitä planeetallamme tapahtuu."

    Kyllösen mielestä päätöksentekoa tulisi muuttaa niin, että ympäristöasiat olisivat mukana kaikessa keskustelussa, oli kyseessä sitten talous, koulutus tai sosiaaliset seikat.

    Suomi voisi hänen mukaansa toimia esimerkkimaana kiertotaloudessa ja fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa. Mallia pitäisi ottaa mummien ja ukkien fiksusta ja käytännönläheisestä tavasta hyödyntää käytössä olevia materiaaleja.

    "Ne maat, jotka tarttuvat ilmasto- ja ympäristökysymyksiin, ovat taloudellisia menestyjiä tulevaisuudessa."

    Presidenttiehdokkaiden kannat Natoon vaihtelevat laidasta laitaan. Kyllösen mielestä Suomen ei pitäisi missään nimessä liittyä Natoon.

    "Olemme aina perustaneet puolustuksemme uskottavaan kansalliseen puolustukseen."

    Tämän takaamiseksi suomalaisilla pitää olla halua ja tahtoa puolustaa tarvittaessa omaa maataan. Senkin vuoksi ihmisten kokemus suomalaisuudesta ja yhteenkuulumisesta on tärkeää.

    Sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopuminen muuttaisi Suomen asemaa maailmanlaajuisesti, eikä suinkaan parempaan suuntaan.

    "Maailma tarvitsee kansakunnan, joka on valmis sovittelemaan ja olemaan konfliktitilanteissa se, jonka puoleen voidaan kääntyä kun asioita pitää ratkoa. Rauhanrakentajan rooli ei ole turha tai tyhjä, ja meillä on siinä työssä arvokas historia."

    Kyllönen on kotoisin Kainuusta, ja hänen kotinsa on Suomussalmen Pesiökylässä. Periaatteessa Brysselistä pääsisi kotiin vaikka joka viikonloppu, mutta käytännössä niin tiheä matkustaminen kävisi turhan raskaaksi etenkin talvikaudella.

    "Kotiin on päästävä vähintään kahden viikon välein. Koti ja luonto ovat maadoittavia tekijöitä jotka pitävät jalat maassa ja perusarvot mukana."

    Luonnossa liikkuminen sekä kotona odottavat neljä koiraa auttavat Kyllöstä rauhoittumaan työkiireiden keskellä. Rauhoittumiseen auttavat myös metsätyöt.

    "Kun saan kesällä tarttua Stihlin raivaussahaan, se vie ajatukset pois työkysymyksistä ja tuo arjen todella lähelle. Metsässä oman työnjäljen näkee myös paljon nopeammin kuin politiikassa."

    Katso myös Kyllösen videohaastattelu:

    Merja Kyllönen: "Olen aluepolitiikan vahva tukija ja siitähän minua on lyöty" – katso video