
Tätä kaikkea hallituksen tiedonanto pitää sisällään: Holokaustin kieltäminen kriminalisoidaan ja natsisymbolien kieltoa selvitetään
Hallitus hyväksyi tiedonannon torstaisessa istunnossaan. Tiedonanto pitää sisällään hallitusohjelman kirjauksia sekä muita työryhmän esittämiä toimenpiteitä.Hallitus hyväksyi tänään istunnossaan rasismitiedonannon, jossa muun muassa holokaustin kieltäminen kriminalisoidaan. Nelikko tiedotti tiedonannon sisällöstä torstaina valtioneuvoston istunnon jälkeen.
Tiedonannon keskeisimmät lainsäädänesitykset ovat holokaustin kieltämisen kriminalisoinnin ja selvitys natsismin ja kommunismin symbolien käyttämisen kritisointiin.
Tiedonanto pitää sisällään myös suuren määrän muita toimia ja arvoja, joihin hallitus aikoo sitoutua kaudellaan. Valtioneuvoston on esimerkiksi määrä kiinnittää huomiota rekrytoinnissa ja työpaikkailmoituksissa ”yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin ja monimuotoisuuteen”.
Hallitus haluaa myös vahvistaa muun muassa poliisin ennaltaehkäisevää työtä ja pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan aiotaan koota syrjinnän vastaista osaamista. Hallitus aikoo myös käynnistää vuosittaisen pyöreän pöydän keskustelun, jossa käydään läpi yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämisestä.
Koko tiedonanto on luettavissa valtioneuvoston verkkosivuilla.
Orpon hallituksen määritelmä rasismille
”Rasismin käsitteen hallitus ymmärtää seuraavasti:
Rasismi perustuu yksilöiden tai ihmisryhmien määrittelyyn alempiarvoisiksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella. Rasismia voi ilmetä yhteiskunnassa syrjivinä normeina tai käytäntöinä esimerkiksi työelämässä. Rasismi voi näyttäytyä yksilöiden ja ryhmien välillä syrjivänä käytöksenä. Yksilöiden ja ryhmien väliset ennakkoluulot ja vierauden pelko voivat toimia kasvualustana rasismille. Rasismi luo eriarvoisuutta ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.”
(Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa)
”Rasismille ei tule antaa suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa”, pääministeri Petteri Orpo (kok.) linjasi tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston istunnon jälkeen.
Orpon mukaan jokainen hallituksen ministeri sitoutuu rasisminvastaiseen työhön. Pääministeri alleviivasi Suomen asemaa edelläkävijänä ja kertoi hallituksen sitoutuneisuudesta tiedonannon sisältöön. Tilaisuudessa oli paikalla miltei kaikki hallituksen ministerit.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi olevansa tyytyväinen tiedonannon sisältöön ja totesi tilaisuudessa, että kirjaukset ovat osittain myös kompromisseja. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi olevansa tiedonannon johdosta vakuuttunut, että hallituksella on toimintakykyä jatkaa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kommentoi pari viikkoa sitten IS:lle, että hallitus pyrkii tiedonannolla ratkaisemaan ongelmaa, jota ei varsinaisesti ole. MT kysyi tiedotustilaisuudessa Riikka Purralta, että onko rasismi Suomessa ongelma.
”Kuulemiskierros tiedonantoprosessissa on käyty juuri siksi, että ongelmasta saataisiin tietoa. Suomessa on paljon ongelmia, joita hallitus pyrkii ratkaisemaan. Tässä on neljä puoluetta mukana, ja myös perussuomalaiset on sitoutunut tähän”, Purra vastasi.
Tiedonannon virallinen nimitys on tiedonanto yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja tasa-arvon edistämiseksi. Hallitus päätti tiedonannon laatimisesta heinäkuun puolivälin tienoilla vastineeksi kohuille, joiden keskiössä on ollut erityisesti perussuomalaiset.
Tiedonanto on tärkeä symbolinen piste kesän rasismikohuille.
Hallitus on joutunut setvimään kohujaan pitkin kesää. Kuva heinäkuun alusta tiedotustilaisuudesta, jossa PS:n Purra päätyi pyytämään anteeksi vanhoja kirjoituksiaan. Kuva: Aino VahalaErityisesti RKP:lle tiedonanto on tärkeä, sillä se on kipuillut hallitusyhteistyöstä PS:n kanssa. Kesällä puolueen yksikään edustaja ei tukenut elinkeinoministeri Vilhelm Junnilaa (ps.) luottamusäänestyksessä ja ennen sopua tiedonannosta ei ole ollut varmaa, että RKP äänestää hallituksen luottamuksen puolesta syysistuntokauden alussa.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson totesi keskiviikkona Ylen A-studiossa, että RKP:n eduskuntaryhmä hyväksyi tiedonannon kokouksessaan keskiviikkoiltapäivällä yksimielisesti ja siten hallitusyhteistyö jatkuu.
Torstain valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen tiedonanto siirtyy eduskunnan käsittelyyn ja siitä todennäköisesti myös äänestetään. Oppositiopuolueista vain keskusta on ilmaissut mahdollisen tukensa tiedonannolle.
”Kyllä, kuulitte oikein. Jos – paino sanalla jos – tiedonanto on sisällöltään linjakas, selkeä ja jos kaikki ministerit ovat siihen sitoutuneita – minusta tiedonantoa pitäisi koko eduskunnan tukea. Tämä on ehdotukseni”, puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa viime viikolla Tampereella.
Saarikko painotti puheensa jälkeen vielä medialle, että keskusta voisi olla valmis äänestämään hallituksen ja PS:n ministerien luottamuksen puolesta tiedonannon yhteydessä. Saarikon mukaan edellytys kuitenkin olisi, että hallituksen laatima tiedonanto olisi riittävän voimakas ja irtautuisi selkeästi rasismista.
31.8.2023 klo 15:44: Juttuun lisätty kuvitusta.
31.8.2023 klo 15:55: Lisätty kohta Mäkelästä ja Purran vastauksesta MT:lle.
- Osaston luetuimmat









