Kallistuminen tehostaa energian käyttöä
Energiatehokkuuden lisäys toteutuu lähes huomaamatta. Siihen kuluttajia ohjaa energian kallistuminen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö Esa Härmälä.
Härmälän mukaan Suomen energiapolitiikka on pitkälti johdettu EU:n tavoitteista sekä kotimaisista olosuhteista. EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä ja lisätä energiatehokkuutta viidenneksellä sekä nostaa uusituvan energian osuus viidennekseen.
Toistaiseksi päähuomio on ollut päästöjen ja uusiutuvan energian puolella.
”Koska tavoitteiden toteuttamiseen on aikaa enää vajaat 10 vuotta, energiatehokkuus tulee leimaamaan tämän vuosikymmenen energiapolitiikkaa.”
Energiatehokkuuden lisääminen koostuu monista erillisistä ja pienistä toimenpiteistä. Keskivertokuluttajakin on huomannut rakentamismääräysten energiatehokkuuden kiristymiseen ja kodinkoneiden energiamerkinnät.
”Valtiovalta ei halua lisätä energiatehokkuutta piiskalla, vaan porkkanalla. Kuluttajia ohjataan ja kannustetaan energiatehokkaampaan käyttäytymiseen lähes huomaamattomasti”, Härmälä huomauttaa.
Hän uskoo, että energialaskun loppusumma tulee ohjaamaan niin kuluttajia kuin yrityksiäkin kohti entistä energiatehokkaampaa käyttäytymistä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
