Pimeän hiipparit liikkuvat taas – poliisi on kaukana
Pimeän ajan hiipparit ovat jälleen lähteneet liikkeelle Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan keskialueilla. Poliisi neuvoo soittamaan hätäkeskukseen aina, kun jotain epäilyttävää ilmenee.
Turvallisuus on aiheena Harvaan asutun maaseudun verkoston järjestämässä seminaarissa tiistaina 8. syyskuuta Helsingissä. Kuva: Kari SalonenTurvallisuuden tunne on järkkymässä harvaan asutuilla seuduilla yhä enemmän. Yksi syy on, että poliisin tulo voi kestää kauan tai virkavalta ei pääse paikalle lainkaan.
Ongelma on tuttu Vaalan kunnanjohtajalle Tytti Määtälle, joka on myös Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja. Viime syksynä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan keskialueilla huolestuttivat pimeän aikaan liikkuvat "hiipparit".
"Varsinkin näin syksyllä, kun illat pimenevät, alkaa maaseudulla kulkea epämääräistä väkeä. Sitä oli viime syksynä, ja nyt taas uudelleen. On varastelua, ja taloihin tullaan öisin."
Määtän mukaan poliisin hallinnollinen uudistus on jättänyt monet alueet poliisista tyhjiksi. Siitä kärsivät paitsi itse maaseudut myös harvaan asuttujen seutujen taajamat.
"Uudistus näkyy meillä niin, että poliisi näkyy hyvin huonosti. Poliisin saaminen kestää hyvin pitkään, ja ne ihmiset jotka haluavat lakia rikkoa, ovat sen huomanneet. Tiedetään, että on ainakin tunti toimia", Määttä sanoo.
Sosiaalinen media voi ruokkia pelkoa
Määtän mukaan sosiaalinen media voi nykyisin korostaa pelon ilmapiiriä, kun ihmiset alkavat siellä keskusteluissa pohtia, onko varkaita liikkeellä ja saako poliisia paikalle.
Viime vuonna paikallinen tilanne oli sen verran paha ja keskustelu somessa sen verran laajaa, että Määttä katsoi viisaimmaksi tarttua asiaan, kysyä neuvoa poliisilta ja välittää ohjeita alueen ihmisille. Poliisilta tulikin neuvo ottaa yhteys hätäkeskukseen, jotta virkavalta saa tapahtumista tiedon.
"Ihmisillä oli vähän epätietoisuutta, milloin hätäkeskukseen voi soittaa. Tänä vuonna poliisi onneksi jo etukäteen tiedotti, että hätäkeskukseen on hyvä tehdä ilmoitus aina, vaikka kyse ei olisikaan rikoksesta vaan esimeriksi häiriköinnistä."
Poliisiylijohtaja seminaarissa
Turvallisuus on aiheena Harvaan asutun maaseudun verkoston ja Suomen pelastusalan keskusjärjestön (SPEK) seminaarissa Helsingissä tiistaina 8. syyskuuta. Paikalle odotetaan muun muassa poliitikkoja, virkamiehiä sekä kuntien ja kylien edustajia.
Seminaarissa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo näkemyksiään siitä, miten yhteiskunnan rakenteiden muutokset ja digitalisaatio vaikuttavat turvallisuuteen harvaan asutulla maaseudulla.
Muita seminaarin aiheita ovat rajaturvallisuus sekä kyläturvallisuuden kehittäminen.
Lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

