Elvytysehdotus hallitukselle
Kirjoittajalla on elvytysehdotus hallitukselle. Kuva on tiedotustilaisuudesta, jossa ministerit Ville Niinistö, Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki ja Jyrki Katainen kertoivat hallituksen kehysriihen tuloksista. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoMaamme hallitus valmistautuu yhä vain synkkenevien talousnäkymien valossa pian käynnistyvään budjettiriiheensä. Tulevaisuuden näkymät ovat todella huolestuttavat – suorastaan pelottavat, ja sen vuoksi hallituksen on nyt pakko saada aikaan työllisyyttä lisääviä ja talouttamme elvyttäviä päätöksiä aikaan.
Nyt ei ole enää yhtään aikaa viivytellä ja vatuloida eikä tutkia karttoja ja sorvata marssijärjestyksiä. Nyt on rohkeiden ja vastuullisten päätösten aika, ja mikäli hallitus ei kykene niitä tekemään, niin sen on osattava myös tehdä siitä asiaan kuuluvat johtopäätökset.
Viime viikkoina on keskusteltu kiivaasti siitä, että pitäisikö elvyttää, ja jos, niin miten ja millä summalla. Itselläni olisi varsin varteenotettava esitys ja kohde elvyttämiselle, ja toivonkin, että alueemme kansanedustajat sekä metsäammattimiehet vievät sen hallituksen budjettiriiheen puitavaksi. Vapaasti, vaikka omana esityksenään.
Esitykseni on, että valtio ryhtyisi tukemaan taimikoiden raivauksen ohella myös niiden varhaisperkauksia. Sitä työtä nimittäin riittää ja se työllistäisi lyhyellä tähtäyksellä huomattavan määrän metsureita sekä takaisi meille hyvälaatuista tukkipuuta sahattavaksi myös tulevaisuudessa.
Jos ja kun ne jäävät muuten valitettavasti suurimmalta osalta tekemättä, niin etenkin rehevimmillä kasvupaikoilla peli on jo siinä vaiheessa menetetty, kun taimikko saavuttaa nykyisen kemeratuen pituuden. Ja aivan omasta kokemuksesta voin kertoa, että taimikko ei jätä varhaisperkaajaansa kiittämättä.
Seppo Kotilainen
Iisalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
