Finanssiala maksoi ison potin yhteisöveroja
Vakuutusmaksuvero pitäisi poistaa, vaatii Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.Finanssiala on merkittävä verojen maksaja, Finanssiala ry tiedottaa. Alan maksama yhteisöveropotti oli arviolta 651 miljoonaa euroa eli yli kymmenesosan veron koko tuotosta.
Nordea-ryhmä oli Suomen kolmanneksi suurin yhteisöveron maksaja 178 miljoonalla eurolla. Ensimmäistä ja toista sijaa pitivät pelialan yhtiöt Kahon 3 ja Supercell.
OP-ryhmän maksamat verot olivat 169 miljoonaa euroa. Muut finanssialan suuret yhteisöveronmaksajat ovat Lähi-Tapiola-ryhmä 73 miljoonalla eurolla, Sampo-konserni 58 miljoonalla eurolla ja Danske Bank Oyj 50 miljoonalla eurolla.
Edellä mainitut yhtiöt olivat 13:n eniten yhteisöveroa maksaneen yhtiön joukossa.
"Suomi on osoittautunut finanssialalle vakaaksi ja houkuttelevaksi toimintaympäristöksi. Siitä yhtenä osoituksena voidaan pitää Nordean tuloa Suomeen ja esimerkiksi eräiden pohjoismaisten rahastoyhtiöiden sijaintia juuri Suomessa", sanoo Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.
Finanssialan verojalanjälki nousee 2,9 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan yhteisöveron lisäksi työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä valtiolle tilitettävät arvonlisäverot. Ala työllistää noin 40 000 työntekijää Suomessa.
Yhteisöveroakin suurempi potti finanssialan maksamista veroista on vakuutusmaksuvero. Alan yhtiöt keräsivät ja tilittivät sitä 748 miljoonaa euroa.
Vakuutusmaksuvero peritään eräissä vakuutuksissa osana vakuutusmaksua. Vakuutuksista ei makseta arvonlisäveroa, mutta vakuutusmaksuvero on yhtä suuri kuin arvonlisävero.
Vakuutusmaksuvero suunniteltiin alkujaan väliaikaiseksi valtion budjetin tilkkeeksi.
"Se on kuitenkin jäänyt pysyväksi ja kuormittaa siten niitä asiakkaita, jotka haluavat varautua esimerkiksi omaisuusvahinkoja vastaan omaehtoisesti. Vakuutusmaksuvero pitäisi ensiksi irrottaa yleisestä arvonlisäverokannasta ja laatia sitten suunnitelma sen poistamiseksi", Veli-Matti Mattila toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

