Soinin vahva ote perussuomalaisista jatkuu
”Mitä sitten tapahtuu, jos lähden”, aloitti Timo Soini puheenvuoronsa perussuomalaisten puoluekokouksessa lauantaina. Kysymys oli Soinin eurovaaliehdokkuudesta. Vastausta ei saada, sillä Soini päätti jäädä Suomeen. Martti Kainulainen/Lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Voimiensa tunnossa perussuomalaiset julistautui pääministeripuolueeksi puoluekokouksessa viikonloppuna Joensuussa. Ja julistautui monta kertaa, niin juhlapuheissa, kahvipöydissä kuin äänestysten alla kannatuspuheenvuoroissakin.
Julistautuminen voimistui Timo Soinin ilmoitettua, että hän jää Suomeen ja asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa 2015.
Puheenjohtajana jatkava Soini tosin vähän toppuutteli, että vaaleja ei vielä ole käyty.
Mutta myönsi hänkin, että tavoitteena on nyt pääministerin tehtävä.
”Kunta-asioissa kokoomus ja sosiaalidemokraatit syöttää keskustalle lapaan. Se on niin iso lapa, että siitä riittää meillekin. Siihen laitetaan sitten eurokriisiä lisää”, Soini kertoo eduskuntavaalien reseptin.
Ensi vuoden eurovaaleihin puolue pitää ehdokkaille tiukat rajat. Ehdokkaaksi aikovan tulee olla yhtä tunnettu kuin kansanedustajan, hänellä pitää olla riittävästi asiantuntemusta EU:sta ja vaalityöhön riittävästi rahaa.
”Eurovaalit ovat aika-ajo. Kuka ne voittaa, lähtee paalupaikalta eduskuntavaaleihin”, europarlamentaarikko Sampo Terho sanoo. Eurovaaliohjelma tehdään Terhon johdolla ja se julkaistaan myöhemmin.
Puolue ei aja eurovaaleissa eroa eurosta.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Jussi Niinistö. Edellinen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hanna Mäntylä joutui tyytymään toisen varapuheenjohtajan titteliin.
Puheiden painopiste muuttuu, sillä Mäntylä oli keskittynyt sosiaalipoliittisiin asioihin, Niinistö puolustuspolitiikkaan.
”Haluan vahvistaa sitä, että olemme Suomen puolustusmyönteisin puolue,” Niinistö sanoo.
Mäntylän putoaminen pykälän alemmaksi oli takaisku naisten nousulle puolueessa. Puolue haluaisi kovasti houkutella naisia mukaan.
”Olemme suurin miesten puolue. Pärjäämme varttuneemmissa naisissa, mutta nuoria ja varsinkaan akateemisia naisia emme houkuttele toivotusti”, Niinistö myöntää.
Tosin paikkausta naisasialle tuli, kun puoluesihteeriksi valittiin järjestösihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Slunga-Poutsalon toivotaan myös kannustavan naisten järjestäytymistä.
”Tavoitteena on, että naisten piirijärjestöjä on yhtä monta kuin piirejäkin. Keski-Suomessa naiset järjestäytyivät kesäkuussa”, jyväskyläläinen Heli Kupari sanoo.
Pääministeripuoluepuheissa näkyy myös se, mistä puolue on huolissaan. Menestys täytyy kestää.
Puolueen rakenne on sen suosioon nähden kevyt. Taustaorganisaatiota pitää vahvistaa, paikallisyhdistyksiä perustaa ja osaamista etsiä lisää.
”Eihän minkään puolueen rakenne kestä näin suurta kasvua. Meillä eivät luut ole kestäneet lihan painoa. Taustojen rakentaminen vie aikaa”, Niinistö myöntää.
Puolueen jäsenmäärä on nyt noin 8 500. ”Kymmenen tuhannen jäsenen ylittyminen on vain ajan kysymys, se ylittyy jo ehkä syksyllä. Eilen tuli 90 lisää”, Soini sanoi lauantaina.
Rakenteen vahvistaminen onkin uuden puoluesihteerin Slunga-Poutsalon tärkein tehtävä.
Mutta hänkään ei pysty vaikuttamaan siihen, että Soinille ei ole näköpiirissä seuraajaa. Soinin asemasta kertoi kentän hätä eurovaalipäätöksen alla.
”Puhelin soi aamusta iltaan, sähköposti tukkeutui, ihmiset kävivät eduskunnassa”, Soini kertoi, miten häntä suostuteltiin jäämään Suomeen.
Onko Soini sitten jo liian suuri?
”Siitä ei ole kysymys”, kiistää Timo Laihinen Turusta.
Samaa mieltä on Minna Mäkinen Jyväskylästä.
”Vahva johtaja on minkä tahansa organisaation etu.”
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
