5G leviää vasta kaupungeissa
5G-verkkoon on onnistuttu liittämään 1 500 laitetta kuutiometrille.5G-yhteydestä kertovia palluroita ilmestyy tasaiseen tahtiin matkapuhelinoperaattoreiden kartoille tänä vuonna.
Maaseudulla saadaan toistaiseksi odottaa tekniikan leviämistä. Tänä vuonna verkko laajenee jo tiheimmin asutuille haja-asutusalueille. Painopiste on Etelä-Suomessa.
Esimerkiksi DNA lupaa verkon laajentuvan yhteensä yli 20 paikkakunnalle kevään aikana. Toistaiseksi DNA:lla on verkkoa pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Tampereella ja Hyvinkäällä.
Elisalla on yhteys 13 kaupungissa ja Telialla seitsemässä suurimmassa kaupungissa.
Telia ilmoittaa laajentavansa kuuluvuusalueita. Liittymiä tarjoava Moi ei ole mukana 5G-verkoissa.
Kattava verkko alkaa olla valmis vuonna 2025.
5G-tekniikkaa käyttäviä matkapuhelimia ei vielä ole monta markkinoilla. Suurin osa nykypuhelimista ei pysty 5G:tä käyttämään.
Tekniikan leviämistä hidastaa huoli turvallisuudesta. Monet maat ovat kieltäneet tai harkitsevat kiinalaisen Huawein laitteiden kieltämistä.
Tietoviikon mukaan kaksi yritystä kolmesta pelkää 5G-verkkojen altistavan tietomurroille.
Yksi syy huolelle on, että 5G-verkkoon voi yhdistää lukemattoman määrän laitteita, jotka nyt eivät ole verkossa. Kaikkien verkon laitteiden tietoturvasta ei ole takeita.
Nyt on onnistuttu liittämään 1 500 laitetta kuutiometrille.
Lue myös:
EU-komissio päätti: Ei anna Huaweille porttikieltoa 5g-verkkoihinsa
5G lupaa nopeutta ja lyhyttä viivettä, mutta verkkoon pääsee vasta viidessä kaupungissa
Juttua korjattu 3.3. klo 10:00. Elisalla on 5g-verkko 13 kaupungissa Suomessa, eikä 10 kaupungissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

