Metsälehti: Hirvikarkote Trico on loppumassa kesken
Hirvituhoilta suojaavan Tricon kysyntä on kasvanut poikkeuksellisen kovaksi, ja tuettuun hintaan myytävä aine loppui monin paikoin jo ennen syksyn vilkkainta käyttöaikaa.Hirvikarkote Trico on loppumassa kesken, vaikka aineen tavanomaisin levitysajankohta on vasta edessäpäin, kertoo Metsälehti.
”Esimerkiksi meiltä Keski-Suomesta ei ole enää ensimmäistäkään purkkia saatavissa”, sanoo Suomen riistakeskuksen riistasuunnittelija Teemu Lamberg Metsälehdelle.
Tilanne on sama kuin viime syksynä. Tricoa ruiskutetaan taimiin tavallisesti ennen lumien tuloa.
Metsänomistajat voivat ostaa Tricoa tuettuun hintaan. Tuettu 10 litran Trico-kanisteri maksaa 65 euroa. Ilman tukea kymmenen litran kanisterin ohjehinta on verollisena noin 180 euroa.
Tänä vuonna hirvikarkotetta hankittiin pyyntilupamaksuin tuettuna yli 5 000 kymmenen litran kanisteria. Aiempina vuosina vastaavat luvut ovat olleet 4 000 ja 3 300 kanisteria.
Silti tuetunhintainen hirvikarkote on jaettu loppuun käytännössä jo elokuussa.
”Tänä vuonna maksimäärää rajoitettiin. Yksi metsänomistaja on voinut hankkia neljä 10 litran Trico-kanisteria tuettuun hintaan”, Lamberg kertoo.
Yksi kanisteri riittää yhdelle tai kahdelle hehtaarille.
Hirvikarkote ei ole Suomesta kokonaan loppuunmyyty, vaan Tricoa löytyy kyllä yhä markkinahintaan ostettavaksi, kertoo Tricoa maahantuovan Berner Oy:n hankinta- ja tuoteryhmäpäällikkö Kyösti Nissi Metsälehdelle.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






