"Keskusta suunnittelee ryöstöretkeä kaupunkeihin" – SDP:n Heinäluoma tyrmistyi Saarikon ehdotuksesta korvata kaupunkiseutujen sopimusjärjestelmä kansallisella ilmasto-ohjelmalla
Heinäluoma pitää ehdotusta hallitusohjelman vastaisena.
Keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmän työvaliokunta sekä ministeriryhmä kokoontuivat Himoksella Jämsässä. Kuvassa puheenjohtaja Annika Saarikko. Kuva: Petteri KivimäkiKeskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ehdotti keskustajohdon kesäkokouksessa, että isojen kaupunkien MAL- sopimukset korvattaisiin koko kuntakentän kattavin kansallisin ilmastosopimuksin.
MAL-sopimuksiin varatut valtion varat olisi jatkossa käytettävä ilmastotoimiin sitoen.
"Näin valtion ja kaupunkiseutujen välisten sopimusten kattavuutta laajennettaisiin nykyisestä seitsemästä kaupunkiseudusta kaikkiin halukkaisiin kuntiin ja kaupunkeihin."
SDP:n Eveliina Heinäluoma pöyristyi Saarikon avauksesta. Hänen mukaansa "keskusta on suuntaamassa suurten kaupunkien ryöstöretkelle. Puolue tahtoo romuttaa suurten kaupunkien MAL-sopimukset hallitusohjelman vastaisesti."
Heinäluoman käsityksen mukaan keskusta pyrkii romuttamaan sopimukset tämän hallituskauden aikana. Hänen mielestään ehdotus on selvässä ristiriidassa hallitusohjelman kirjauksien kanssa.
"Keskustan ehdotus on pöyristyttävä. Alueiden kehittäminen on aina pitkäjänteistä ja ennakoivaa työtä."
Demokraatin haastattelema asuntoministeri Krista Mikkonen (vihr.) pitää hyvänä, että asiasta syntyy erilaisia ajatuksia. Hänen mukaansa MAL-sopimukset ovat kuitenkin hyvin toimiva työkalu suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehittämiseksi eikä niitä tulisi lähteä romuttamaan.
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska vastaa SDP:n kritiikkiin, ettei keskusta ole tehnyt esitystä sidottuna tähän hallituskauteen.
Hänen mukaansa tavoitteena on avata jo nyt keskustelua siitä, miten MAL- sopimuksia päivitetään. Tämä on tarkoitus tehdä vuoden 2023 loppuun mennessä.
MAL-sopimus
- Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset ovat sopimuksia, jotka valtio solmii suurimpien kaupunkiseutujen kanssa. Sopimuksilla tuetaan kaupunkiseudun kuntien sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä yhdyskuntarakenteen ohjauksessa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisessa.
- Kaupunkiseudut ovat Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Kuopio, Lahti ja Jyväskylä.
- Sopimusten tavoitteena on parantaa kaupunkiseutujen toimivuutta ja kilpailukykyä sekä kuntien tasapuolista kehittämistä. Sopimuksissa määritetään esimerkiksi tavoitteet lähivuosien maankäytön kehittämiselle ja asuntotuotannolle sekä liikenneverkon keskeiset kehittämishankkeet.
- Valtion puolesta sopijaosapuolina ovat ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Väylävirasto, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä alueen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
- Lähde: Ympäristöministeriö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

