Punkaharjun VPKon vuodensopimuspalokunta
Vuoden 2013 sopimuspalokunta on Etelä-Savon pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana toimiva Punkaharjun VPK, jolla on vuodessa 140–200 hälytystehtävää.
Palokuntayhdistyksellä on 22 hälytyskelpoista jäsentä, nuoriso-osastoon kuuluu 30 nuorta ja naisosastoon 10 jäsentä.
”Punkaharjun VPK on hankkinut pääosin itse hankituin varoin pelastustoimessa käytettäviä miehistö- ja säiliöautoja, veneen, moottorikelkan, mönkijän sekä paljon muuta kalustoa. Palokunnan jäsenten aktiivinen kouluttautuminen on kasvattanut siitä luotettavan valmiuspalokunnan. Ammattitaito on kasvanut hälytystehtävissä, joita palokunnalla on keskimääräistä suomalaista palokuntaa enemmän”, kiittää palkitsija, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto SSPL.
Erityisesti SSPL arvostaa Punkaharjun VPK:n ammattimaista suhtautumista pelastustoimen tehtäviin sekä palokunnan tulevaisuuden varmistamista aktiivisella nuorisotoiminnalla.
Huomionosoituksen luovutti SSPL:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) Palokunta Suomessa 175 vuotta -tapahtuman yhteydessä lauantaina.
Rantakankaan mukaan huomionosoitus on tunnustus koko palokunnalle, niin sen hälytys- kuin yhdistystoimintaankin osallistuville jäsenille.
Vuoden sopimuspalokunnan valinnalla SSPL haluaa tänä vuonna korostaa valmiuspalokuntien merkitystä Suomen pelastustoimelle.
Suomessa on 732 sopimushenkilöstöön perustuvaa palokuntaa, joissa toimii 14 600 hälytyskelpoista palokuntalaista. Sopimuspalokunnat huolehtivat pelastustoiminnasta alueella, joka on noin 90 prosenttia Suomen pinta-alasta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
