Neste takoi ennätystuloksen – USA:n verohelpotus näkyi liikevoitossa
Uusiutuvat tuotteet paransivat tulostaan. Loppuvuosi näyttää hyvältä.
Nesteen tulosta tuki takautuvasti viime vuodelle päätetty Yhdysvaltain BTC-verohelpotus. LEHTIKUVA / Emmi KorhonenÖljy-yhtiö Nesteen tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liikevoitto kohosi 401 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 204 miljoonaa euroa.
Liikevaihto nousi 3,6 miljardiin euroon. Viime vuoden vastaavana aikana liikevaihtoa kertyi 3,1 miljardia euroa.
"Tulosta tuki takautuvasti vuodelle 2017 päätetty Yhdysvaltain Blender’s Tax Credit (BTC) -verohelpotus, jonka ansiosta vertailukelpoinen liikevoitto oli lähes kaksinkertainen vuoden 2017 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna", kertoo Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen katsauksessaan.
Uusiutuvat tuotteet pystyivät parantamaan tulostaan, mistä Lievosen mukaan kuuluu kiitos onnistuneelle myynnin kohdentamiselle ja raaka-aineiden optimoinnille. Myös öljytuotteiden lisämarginaali ja toiminnallinen tehokkuus olivat vahvoja mutta tulokseen vaikuttivat kausiluonteisesti matalat jalostusmarginaalit.
"Kaiken kaikkiaan odotamme vuoden 2018 olevan vahva Nesteelle", Lievonen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
