Liian nopeat virtaumat huuhtovat ravinteet vesistöihin
Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua ja tapahtumia Itämeren tilan kohentamiseksi. Suomessa toimenpiteet ja vaatimukset ovat keskittyneet pitkälti maatalouden ympärille – hyvin vaatimattomiin tutkimustuloksiin perustuen.
Eväät vaikuttavimpiin esityksiin ja toteutuksiin ovat olleet aika ohuet.
Suuri ongelma, mihin ei ole puututtu on, että vedet kulkeutuvat metsistä liian nopeasti jokia pitkin mereen vieden tärkeät ravinteet mennessään. Sinilevä on yksi konkreettinen, monia koskettava ongelma ja siihen pitäisi löytyä helpotusta. Samoin jokien jatkuva sameus tuntuu tulleen jäädäkseen.
Itse olen tehnyt elämäntyöni maataloudessa ja siitä parikymmentä vuotta vesiviljelyn parissa rapujen kasvattajana. Olen nähnyt miten hyvät jokivedet ovat tuhoutuneet liian tehokkaiden ojitusten ansiosta.
Metsille olisi tavaton etu, mikäli sade- ja sulamisvedet lähtisivät hitaammin pois.
Jokiin on vuosien varrella kertynyt ja kertyy edelleenkin
jätevesiä muun muassa yhdyskunnista, teollisuudesta ja haja-asustusalueiden asutuksesta sekä valumia peltoviljelystä.
Sateiden jälkeen metsään muodostuneet ravinteet lähtevät sadeveden mukana ojia pitkin jokiin ja niiden sivuhaaroista muodostuneet valtavat vesimassat puhdistavat joet näistä jätevesijäämistä, ja hyvin lyhyessä ajassa metsiin satanut vesi on meressä kaikkine sinne kuulumattomine epäpuhtauksineen.
Metsiä ja soita voidaan ojittaa, mutta laitetaan niihin hidasteita.
Ympäristöviranomaisten markkinoimat ”laskeutusallas
tai kosteikko” ovat varsin vaatimattomia keksintöjä, jollei millään sitä ennen veden tuloa hidasteta. Veden kulkua voi hidastaa myös turvesuolla: Ei ole suurtakaan merkitystä turpeen ottoon, jos kevään sulamisvedet tai syksyn sateet poistuvat muutaman viikon hitaammin.
Millä sitä hidastusta veden kulkuun saataisiin? Esimerkiksi
vesistöihin johtaviin ojiin tasaisin välein laitettu pieni rumpuputki on erittäin tehokas hidastaja.
Ongelmaksi varmasti muodostuu raha ja etenkin kuka hidasteet maksaa. Kysymys valtakunnan tasolla on erittäin suurista summista.
Näen veden kulun hidastamisen kuitenkin melkeinpä ainoaksi keinoksi niin jokivesien, kuin merenkin ja järvien laadun radikaaliin parantamiseen. Muut keinot, joita on toteutettu, ovat hyviä, mutta täysin riittämättömiä. Myös jätevesien puhdistustekniikat vaativat vielä huomattavaa parantamista.
Maatalouden (eli viljelijöiden) syyllistäminen vesien saastuttajana on saanut käsittämättömät mittasuhteet.
Poliitikot ja virkamiehet mainitsevat usein puheissaan ja kirjoituksissaan, että maatalous on vesistöjen suurin saastuttaja. Kuitenkin tutkijat, joiden puheisiin itse luotan enemmän, sanovat että savimailla tutkimus on kohtuullisella tasolla, mutta muilla maalajeilla liian vähäistä.
Savimaita Suomen pelloista on pieni vähemmistö. En ollenkaan väitä, etteikö maatalous olisi merkittävä vesien saastuttaja, mutta tuomitseminen ilman kattavaa tutkimustietoa on epäoikeudenmukaista ja siinä helposti unohtuu itsekritiikki.
Määrärahoja maatalouden saastuttamisen tutkimiseksi on vähennetty koko ajan, joten todellinen tieto karkaa yhä kauemmas. Toivottavasti ”mutu” ei korvaa kokonaan tietoa.
Varsin vähän keskustellaan vesistöihin ja mereen pumpattujen yhdyskuntajätteiden-, sekä teollisuuden jätevesien ravinne- ym. pitoisuuksista. Harva kaupunkipuhdistamo pystyy ylittämään esimerkiksi typessä ja fosforissa 90 prosentin tason, mikä tarkoittaa Itämeren alueella miljoonien ihmisten kakkien ja pissien ravinteiden päätymistä puhdistamattomina mereen.
Suomessakin kaikkien rannikkokaupunkien yhteenlasketut jätevesipäästöt ylittävät vähintään Turun kokoisen kaupungin jätevedet puhdistamattomina.
Toivoisin turhan syyttelyn ja pompottelun sijaan todellisia toimenpiteitä. Isot ratkaisut maksavat, mutta kun katsoo minkä tahansa mereen ja järveen laskevan joen sameutta tai sinilevälauttoja, ei raha voi olla esteenä, eikä kaikkea tarvitse heti toteuttaa.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
