Puupäähattu-palkinto sarjakuvataiteilija Kari Korhoselle
Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-tunnustuspalkinto on myönnetty Disney-sarjakuvistaan tunnetulle sarjakuvataiteilijalle Kari Korhoselle.
Vaikka useat suomalaiset tutustuvat sarjakuviin Aku Ankkaa lukemalla, ja moni oppii lukemaankin lehden avulla, vain harva suomalainen on päätynyt Aku Ankka -piirtäjäksi. Tällä hetkellä Korhonen on sarjassaan ainoa.
”Kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ollut tekemässä yli 200 Disney-tarinaa, sadoista kansikuvista ja kuvituksista puhumattakaan. Korhonen on eräs Suomen tuotteliaimmista sarjakuvantekijöistä”, palkinnon perusteissa kerrotaan.
Korhonen on työskennellyt sekä yksin että yhteistyössä arvostettujen ankkapiirtäjien, kuten Vicarin ja Daniel Brancan kanssa.
Lastensarjakuvien lisäksi Korhonen on kuvittanut myös kolme satukirjaa.
”Teknisiltä taidoiltaan Korhonen on huipputason ammattilainen. Hänen kuvakerrontansa on luonnollisen sujuvaa ja hahmot ilmeikkäitä”, palkitsemisperusteissa kiitetään.
Korhosen tyyli erottuu palkitsijoiden mukaan selvästi. ”Hän osaa kääntää toisinaan varsin epätavallisen lähdeaineiston napakasti ankkamaailman asuun. Erityisesti pitkissä seikkailuissa Korhosen oivalluskyky ja laaja populaarikulttuurin tuntemus pääsee hienosti esille.”
MAIKKI KULMALA
Kari Korhosen töitä on esillä Galleria Sarjakuvakeskuksessa, Hämeentie 150 Helsinki, 19.1.–28.2.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
