Luke selvitti: Pedoista ja kaivoksista aiheutuu aiempaa enemmän kiistoja
Myös tuulivoima on noussut suosituksi kiistanaiheeksi. Metsien käytön kiistat ovat sen sijaan olleet yleisiä jo 1960-luvulta lähtien.
Kaivokset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet ympäristöön liittyvien kiistojen aiheeksi. Kuva: Pekka FaliTuulivoima, pedot ja kaivokset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet ympäristöön liittyvien kiistojen aiheeksi. Metsien käytön kiistat ovat puolestaan olleet yleisiä 1960-luvulta tähän päivään. Tämä selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin eri viranomaisten, luonnon käyttäjien ja luontoharrastajien näkemyksiä ympäristökonflikteista.
Kyselyyn vastanneiden mieleen olivat parhaiten jääneet 1960-luvun vesivoimaristiriidat. Metsien käyttöön liittyvät kysymykset ovat myös olleet kiistelyn kestoaihe. 1970-luvulla metsäasiat nousivat kaavoituksen rinnalle tärkeimmiksi ristiriitojen aiheiksi. Sen jälkeen kaavoitus- ja viime vuosikymmeninä myös yleiset luonnonsuojelukysymykset ovat nousseet tärkeämmiksi.
"2000-luvun puolella petokysymykset ja kaivokset ovat nousseet merkittävämpien ristiriidan aiheiden joukkoon", erikoistutkija Seija Tuulentie Lukesta sanoo tiedotteessa.
Kaavoitusristiriidat ovat moninaisia ja niiden lisääntyminen voi Luken mukaan johtua entistä intensiivisemmästä maankäytöstä kaupunkien ja taajamien ympäristössä sekä väestön entistä voimakkaammasta keskittymisestä kaupunkeihin.
Uusin ja nopeimmin noussut kiistanaihe on tutkimuksen mukaan tuulivoima, joka erottui omaksi teemakseen vasta 2000-luvulla. 2010-luvun kiistanaiheista se on jo viidenneksi yleisin. Muista energialähteistä ristiriitoja on aiheuttanut eniten vesivoima. Myös turvetuotanto on aiheuttanut kiistoja etenkin 2000-luvulla.
"Eri alojen välisistä ristiriidoista tutkimuksessamme nousivat esiin muun muassa kaivosalan suhteet matkailuun ja virkistyskäyttöön sekä poroelinkeinoon. Tuulivoimahankkeet puolestaan nähtiin ristiriitaisina asumisen kanssa", Tuulentie kuvailee.
Eri toimijaryhmien edustajista luonnonsuojelijat ja elykeskusten edustajat vastasivat melko yhtenäisesti. Samanlaisia yhteneväisyyksiä oli Metsähallituksen metsätalouspuolen ja metsänhoitoyhdistysten vastauksissa. Mielipiteet tuulivoimasta kuitenkin hajottivat sekä luonnonsuojelijoiden että metsäalan rivejä. Luonnonsuojelupiirien edustajat pitivät tuulivoimaa todella ristiriitaherkkänä alana, mutta paikallisten yhdistyksien mielestä riitaa on vain hieman.
Tutkimuksen mukaan tiedollisia eroja pidettiin merkittävinä konfliktien syinä. Tietoa ympäristön käytöstä ja ympäristön tilasta on nykyään saatavilla paljon, mutta eri osapuolilla saattaa olla erilainen tieto asiasta. Myös tiedon valikointi ja siihen perehtyminen on yhä vaativampaa. Sama tieto voi myös johtaa erilaisiin reaktioihin ja toimiin.
Ympäristötietoisuutta herättelevien laajojen periaatteellisten kiistojen tilalle ovat tulleet entistä korostuneemmin paikalliset kiistat. Tällaiset kiistat koskevat muun muassa tuulivoimapuistojen sijaintia ja täydennysrakentamisen uhkaamia kaupunkimetsiä.
Tutkimukseen saatiin 271 yhteensä vastausta. Vastaajia oli Luken mukaan melko tasaisesti eri puolilta Suomea ja eri toimijaryhmistä. Vastaajilta kysyttiin avoimella kysymyksellä, minkälaisiin asioihin on heidän mielestään liittynyt ristiriitoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
