Ympäristöministeriö seuraa Helsingin toimia: "Täyskiellon pohtiminen on mahdollista", Oulussa lumen kippaamista mereen ei ole tarvinnut miettiä
Vuonna 2020 ympäristöministeriö katsoi, että lumen mereen kaatamisen täyskielto ei ollut tarpeen.Vuonna 2020 ympäristöministeriö laati selvityksen lumen mereen kaatamisen kieltämisestä.
Ministeriö katsoi tuolloin, ettei koko Suomea koskeva kielto ollut tarpeen, sillä lumen kaataminen mereen on maantieteellisesti rajallinen ongelma, joka koskee vain yhtä kaupunkia, kertoo lainsäädäntöneuvos Katariina Haavanlammi ympäristöministeriöstä.
”Tällä hetkellä seuraamme, miten Helsingin kaupunki kehittää tilannetta. Jos mitään ei tapahdu, laissa säädettävän täyskiellon pohtiminen on tietenkin myös mahdollista, sillä mereen joutuu yksistään Helsingistä auratun lumen mukana varsin merkittävä roskamäärä.”
Haavanlammi korostaa, että tietenkin sama roskamäärä sulaa maalle läjitetystä lumesta maan pinnalle, mutta silloin roskamäärä on paremmin hallittavissa ja pois kerättävissä.
Helsinki on lumiongelmansa kanssa erityisasemassa, vaikka se ei Suomen lumisin kaupunki olekaan. Pohjois-Suomessa tilanne on kuitenkin erilainen, sillä vaikka lunta tupruttaa enemmän, pohjoisessa kaupungit ovat väljempiä.
”Lumen vastaanottopaikkoja on siis helpompi järjestää kaupungin ulkopuolelle, mutta kuitenkin niin, ettei lunta tarvitse ajaa tolkuttoman kauas”, Haavanlammi huomauttaa.
Oulun kaupungin työpäällikkö Timo Oksa kuvailee tätä talvea tavanomaiseksi, oikeaksi talveksi.
Kaupungilla on neljä virallista lumenvastaanottopaikkaa ja viides tulossa. Mereen kaatamista ei ole Oulussa tarvinnut pitää vaihtoehtona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


