Yle: Susille kilometrien levyinen käytävä tuulivoimapuistoon yleisön pyynnöstä
Suunniteltu susikäytävä olisi ensimmäinen Suomessa.Vieremän Murtomäkeen suunniteltuun tuulivoimapuistoon on tulossa aiempaa vähemmän tuulimyllyjä, Yle kertoo.
Viranomaisneuvottelussa on sovittu, että alueelle suunniteltujen tuulimyllyjen määrä vähenee suunnitellusta kahdestakymmenestäkahdesta kahdeksaantoista. Tuulivoimapuisto rakennettaisiin Metsähallituksen maille.
Puistoon aiotaan kunnanjohtaja Mika Suomalaisen mukaan tehdä erityinen susien liikkumis- ja lisääntymiskäytävä, joka olisi noin 1,5–3 kilometriä leveä.
Suunniteltu susikäytävä olisi ensimmäinen laatuaan koko maassa. Käytävä turvaa erityisesti susien pesimispaikkoja.
Yle kertoo myös, että muutosten taustalla on runsas kansalaispalaute. Aiemmin esillä olleeseen kaavaehdotukseen tuli peräti 55 muistutusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

