Pakkoliitoksen uhka varjostaa lähes sataa kuntaa
Hallitus pyörsi lupauksen, ettei kuntia yhdistetä pakolla. Pakkoliitoksen uhka varjostaa 12 suurta kaupunkia ja niiden ympärillä samaan työssäkäyntialueeseen kuuluvia kuntia.Hallituksen ehdotus uudistaa kuntarakennetta uhkaamalla pakkoliitoksilla koskee kaikkiaan lähes sataa kuntaa. Uhka koskee 12 suurta kaupunkia ja niiden ympäryskuntia.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mukaan esimerkiksi Jyväskylään liitettäisiin todennäköisesti Petäjävesi, Uurainen, Laukaa, Hankasalmi, Toivakka ja Muurame.
Jyväskylään tulisi siinä tapauksessa 42 900 asukasta lisää.
”Kuinka laajasti kaupunkiseudut määritellään, on epäselvää. Olisin yllättynyt, jos piiri kaupungin ympärillä olisi suurempi, ennemmin pienempi”, Mäki-Lohiluoma kommentoi.
Jos mukaan lasketaan suuret kaupungit ja niiden rajanaapurit, joiden katsotaan kuuluvan samaan työssäkäyntialueeseen, koskee uhka yli 90 kuntaa.
Hallitus ei vielä ole täsmentänyt kaupunkeja.
Tähän saakka hallitus ja kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok.) ovat vakuuttaneet, ettei pakkoa kuntauudistuksessa käytetä.
Nyt valtioneuvostolle esitetään mahdollisuutta velvoittaa kunnat liittymään yhteen, jos enemmistö kuntien asukkaista kannattaa liitosta eivätkä kunnat tee itse päätöstä.
Pääkaupunkiseudulle tulee metropolihallinto, joten siellä olevia kuntia pohdinta ei koske.
- Osaston luetuimmat

