Italian budjettiesitys sai EU-komissiolta historialliset reput – populistihallitus saa kolme viikkoa aikaa laatia uuden esityksen
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun komissio hylkää jäsenmaan budjettiesityksen ja kehottaa jäsenmaata tekemään uuden.
EU:n talouskomissaarin Pierre Moscovicin odotetaan esittävän Italialle uusia vaatimuksia vielä tänään. LEHTIKUVA/AFPItalian populistihallituksen budjettiesitys ensi vuodelle saa reput EU-komissiolta, joka vaatii Italiaa laatimaan uuden esityksen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun komissio hylkää jäsenmaan budjettiesityksen ja kehottaa jäsenmaata tekemään uuden.
Komissio toteaa, että esitys ei noudata Italian heinäkuussa saamia suosituksia. Esitys on lisäksi ristiriidassa Italian keväällä antaman vakausohjelman kanssa.
Italian budjettiesityksen mukaan maan julkisen talouden vaje olisi ensi vuonna 2,4 prosenttia. Vaje olisi kolminkertainen verrattuna edellisen hallituksen ennusteeseen.
Esitys paisuttaisi entisestään Italian jo ennestään suurta julkista velkaa, joka on noin 130 prosenttia maan bkt:sta, selvästi yli vakaussopimuksen suosittaman 60 prosentin rajan.
Komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis totesi komission lausunnossa, että euroalue perustuu luottamukseen ja sääntöjen noudattamiseen.
"On meidän tehtävämme ja velvollisuutemme puolustaa yleistä etua ja jäsenmaiden välisiä sitoumuksia. Italian velka on Euroopan korkeimpien joukossa, ja Italian veronmaksajat käyttävät sen hoitamiseen suunnilleen saman verran kuin maa käyttää koulutukseen. Tämän johdosta emme näe muuta vaihtoehtoa kuin pyytää Italian hallitusta korjaamaan ensi vuoden budjettiehdotustaan", Dombrovskis sanoi.
Talouskomissaari Pierre Moscovici totesi, ettei komission kannan pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, sillä Italian budjettiesitys eroaa selkeästi ja tahallisesti Italian heinäkuussa antamista sitoumuksista.
"Emme sulje oveamme: haluamme jatkaa rakentaa vuoropuhelua Italian viranomaisten kanssa", Moscovici sanoi.
Italian pääministeri Giuseppe Conti puolusti hallituksensa esitystä aiemmin sanoen, että se tähtää talouskasvun kiihdyttämiseen ja laman estämiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
