
Hampun päistäreestä valmistuu kuitua Haukiputaalla kahdessa vuorossa – kuivike ja lanka kiinnostavat yrityksiä
Tuotantokapasiteetti on ylittänyt odotukset, ja maatalouden uusi mahdollisuus lupaa viljelijöille sekä maanparannusta että kannattavaa satoa.
Kuituhampusta jalostuu kuiviketta (vas.) ja kuitua. Kysyntää luonnonkuidulle riittää Hemka Fibren mukaan autoteollisuutta myöden. Kuva: Johannes TervoHemka Fiber Oy:n Haukiputaan tehdas on tuotantokäytössä ja sen ensimmäiset kuituhampputuotteet on toimitettu asiakkaille. Seuraava tehdas on käynnistysmässä Kauhajoella.
Maaliskuussa Haukiputaan tehtaan tuotanto siirtyi sinne varastoidun hampun turvin onnistuneesti koeajoista varsinaiseen tuotantoon pääsääntöisesti kahdessa vuorossa. Tuotantolinjaston kapasiteetti ylitti ennusteet merkittävästi.
Kasvukaudella 2024–2025 Haukiputaalla on tarkoitus jalostaa 3–4 miljoonaa kiloa hamppua erilaisiksi puutarha- ja kuiviketuotteiksi sekä tekstiilikuiduiksi.
Yhtiö lupaa hamppusadosta viljelijälle jopa 300 euroa tonnilta.
Hemka Fibre Oy:n kehitysjohtaja, Ville Saarelainen muistuttaa maatiloja uudesta mahdollisuudesta. Hampun sato vaihtelee maaperästä, kasvuolosuhteista, kylvösiemenen määrästä ja lannoituksesta riippuen neljän ja kahdeksan tonnin välillä. Yhtiö lupaa hamppusadosta viljelijälle jopa 300 euroa tonnilta.
”Kuituhampun viljely tarjoaa kannattavan mahdollisuuden viljelijöille muun muassa viljan, nurmen ja perunan kiertoviljelykasvuksi, joka tarjoaa talvipeitteisyyden, parantaa maata ja kierrättää merkittävän osan käyttämistään ravinteista seuraavan kasvin käyttöön.”
Hampun kiertoviljelyn maanparannusvaikutus parantaa seuraavan vuoden ruokasatoa. Kuituhamppu tarjoaa koko Suomen maataloudelle ja valmistavalle teollisuudelle merkittävän vientimahdollisuuden, huoltovarmuutta unohtamatta.
Berner Oy:n tuotepäällikkö, Arja Laivonen, pitää Suomessa kasvatettua ja valmistettua hamppukuiviketta huussiin ja kompostiin tärkeänä uutuutena kesälle 2024.
”Kuluttajat arvostavat hampputuotteiden kotimaisuutta, turpeettomuutta ja ekologisuutta”, Laivonen sanoo.
Suomen merkittävin neulosten valmistaja Orneule odottaa innokkaasti kotimaisesta hampusta valmistettua hamppulankaa korvaamaan ulkomailta tuodun hampun.
“Odotamme kotimaisen hampun tuovan uusia tuotteita mallistoomme ja muodostavan merkittävän osan tuotannostamme”, kertoo Orneuleen toimitusjohtaja Jyrki Uotila.
Myös Lapuan Kankurit on kiinnostunut kotimaisen hamppulangan käytöstä ja tuotteiden kehittämisestä.
”Valmistaudumme kotimaisten hampputekstiilien tuotekehitykseen ja ensimmäisen teollisen lankaerän tilaamiseen Hemkalta.” kertoo kankurina neljännessä polvessa toimiva Toimitusjohtaja Esko Hjelt.
Kuituhamppua viljellään Pohjois-Pohjanmaalla ja Kauhajoen suunnalla. Uusia virityksiä on tekeillä Hyvinkään suunnalla, jossa sopimuksista on kerrottu viljelijöille ja koneurakoitsijoille. Kuva: Johannes Tervo”Käytämme aitoja luonnonmateriaaleja, kuten pellavaa ja villaa, ja pian niihin liittyy kotimainen hamppu. Odotamme innolla, että voimme hyödyntää pohjalaisessa maisemassa kasvanutta hamppua kutomakoneissamme.”
Hemka Fibren toimitusjohtaja Christian Hansson sanoo, että tuotannon rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman näitä kuitua ja päistärettä hyödyntäviä asiakaspioneereja, joita yhdistää halu olla edelläkävijöitä vastuullisessa liiketoiminnassa.
Kuituhampun jalostus
Kaikkien hampputuotteiden valmistus aloitetaan erottelemalla hampunkorresta päistäre ja kuitu toisistaan. Bernerille toimitetut kompostikuivikkeet ja puutarhakate ovat valmistettu hampun päistäreestä.
Päistäre on hamppukasvuston puunomainen ydin, jonka osuus raaka-aineesta on noin 60 prosenttia.
Hamppukuidun osuus on noin 30–40 prosenttia, josta voidaan valmistaa puuvillan kaltaista tekstiilikuitua ja komposiittituoteita, joilla voidaan korvata muun muassa öljypohjaisia tuotteita.
Kuituhamppu on yksin maailman vahvimpia ja nopeimmin kasvavia luonnonkuituja, joka sitoo kasvaessaan merkittävän määrän hiiltä kasvaessaan.
Maailmanlaajuinen kuituhampputuotteiden markkina kasvaa jopa 35 prosenttia vuodessa ja markkinan ennustetaan olevan jopa 26 miljardia dollaria vuonna 2026.
- Osaston luetuimmat






