Tietokoneet töihin, paperia vapaa-aikaan
Viime syksynä pankki lähetti kirjeen. Siinä kerrottiin, että kaikista asiakkaista tulee sähköisen tiliotteen käyttäjiä. Jos paperisen tiliotteen haluaisi säilyttää, pitäisi soittaa puolen vuoden kuluessa asiakaspalveluun.
Oli vähän kiirettä. Viisi kuukautta myöhemmin näppäilin asiakaspalvelun numeron. Jonotin 45 minuuttia. Välissä nauhoitus pahoitteli ruuhkaa, muuten kuului konemusiikin pimputusta. Kukaan ei vastannut.
Jatkoin sähköisen tiliotteen käyttöä vuoden. Kertaakaan en käynyt katsomassa, miten paljon rahaa tililleni oli maksettu tai miten paljon sitä olin kuluttanut.
Lopulta lähestyin pankkia sähköpostitse. Pankki lupasi palauttaa paperisen tiliotteeni takaisin, eikä sen lähettämisestä edes koituisi lisäkustannuksia, jos suostuisin luopumaan sähköisestä.
No, minähän suostuin.
En kerta kaikkiaan ole niitä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti käynnistävät tietokoneen töistä kotiin saavuttuaan. Kotona on parempaakin tekemistä kuin tietokonesovellusten kanssa rimpuilu.
Työt ovat asia erikseen. Siellä tietokoneista voi jopa olla hyötyä.
Lääkärit valittavat toimimattomien tietokoneohjelmien vievän kallisarvoista työaikaansa. Minkä takia tietokoneohjelmat sitten toimivat monilla muilla aloilla paremmin?
Väittäisin, että syy on lääkäreiden itsensä. Kun koulutukseen ei kuulu juuri lainkaan tietokoneopetusta, lääkärit eivät tiedä, mikä koneella on mahdollista. Yhteistä kieltä datanörttien kanssa ei löydy.
Koko ammattikunnalle olisi hyödyksi, jos jostain löytyisi henkilö, jolla on kokemusta sekä lääkärin töistä että tietokoneista. Tämä henkilö kykenisi ehkä koodaamaan toimivan ohjelman potilastietokantojen käsittelyyn.
Käyttämäni tietokoneohjelmat toimivat kohtuullisesti.
Useimmat ongelmat johtuvat käyttäjästä – siitä huolimatta, että olen ikäpolvea, joka on kasvanut tietokoneiden kanssa.
Olin ala-asteella, kun kouluumme rakennettiin tietokoneluokka. Ensimmäisellä atk-tunnilla näpyttelimme pareittain noin neljän lauseen mittaisen tekstin. Kun puoli tuntia kestänyt kirjoitusurakka oli ohi, painoin vahingossa väärää näppäintä ja koko tuotos katosi.
Ehkä tietokonetraumani alkoivat siitä.
Lukiossa atk:n olisi saanut valinnaiseksi aineeksi. Kieltäydyin valitsemasta sitä, vaikka oppilaanohjaaja väitti atk-taitojen puutteen vaikeuttavan jatko-opiskelua.
Oppilaanohjaaja oli väärässä.
Tietokonetta oppii käyttämään pakon edessä – ellei sitten pyydä jotakuta toista tekemään ikäviä hommia puolestaan.
Tiukan paikan tullen minäkin pystyn tekemään paikkatietoanalyysin, käsittelemään tietomassoja taulukkolaskentaohjelmassa ja ohjelmoimaan auttavasti.
Vihaan silti tietokoneita.
Ikävä piirre on, että tietokoneohjelmat päivittyvät jatkuvasti. Jos konetta käyttää vain tiettyyn tarkoitukseen, sen muusta käytöstä tulee kankeaa ja hapuilevaa. Siitä syystä useimmat asiat hoituvat puhelimessa internetiä tehokkaammin.
Tekstiä taas on mukavampaa lukea paperilta kuin koneen näytöltä, johon ei voi tehdä kynällä merkintöjä.
Olisiko siis liikaa pyydetty, että asiakaspalvelua alkaisi jälleen saada puhelimitse ja tärkeät paperit postin mukana?
heli.virtanen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
