Valtuuskunta nuiji uudetmetsäjäsenyyden linjaukset
ESPOO (MT)
Valtuuskunnan syyskokous Espoon Hanasaaressa hyväksyi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton sääntöuudistukset. Yksityiskohtia viilataan vielä ensi vuoden loppuun.
MTK uudistaa alueellisen edunvalvontansa. Maataloustuottajien liitot ja metsänhoitoyhdistykset alkavat järjestöuudistuksen myötä kehittää yhteistä edunvalvontaa.
Yhteisestä edunvalvonnan linjasta MTK:n johtokunta haluaa suunnitelman helmikuun puolivälissä.
Metsänomistajien liitot lakkautetaan. Purkua aletaan käsitellä ensi keväänä. Yksi avoimista kysymyksistä on, mitä tapahtuu liitoissa työskenteleville henkilöille.
”Vielä ei ole keskusteltu, siirtyykö metsänomistajien liiton henkilöstöä esimerkiksi keskusliittoon”, järjestöuudistusta esitellyt toiminnanjohtaja Antti Sahi totesi.
Henkilöstön asiantuntemusta kuitenkin tarvitaan, kun alueellista edunvalvontaa kehitetään.
Ratkomatta on myös, joutuuko metsää omistava viljelijä maksamaan vastedes kahta jäsenmaksua.
MTK:n johtokunnalla on tammikuun puoliväliin asti aikaa selvittää, mitä tuplajäsenyys toiminnan ja talouden kannalta tarkoittaa.
”Ongelma on tunnistettu, mutta toimiva ratkaisu uupuu vielä”, Sahi myönsi. ”Jäsenten keruu haastaa sekä tuottajaliittoja että metsänhoitoyhdistyksiä.”
Metsänhoitoyhdistysten (mhy) toiminta on vastaisuudessa pitkälti jäsenmaksujen varassa.
Metsänomistajien pitää kokea MTK omakseen, ja mhy:n toiminta nivoa osaksi järjestön toimintaa, Sahi painotti.
Johtokunta viimeistelee metsänhoitoyhdistysten toimintamallin tammikuun loppuun mennessä.
Kun metsänhoitoyhdistyslaki on paukutettu eduskunnassa, MTK alkaa yhdessä metsänhoitoyhdistysten kanssa viilata, millaisia yhdistysten palvelut ja edunvalvonta jatkossa ovat.
Tuottajaliittojen ja metsänhoitoyhdistysten jäsenrekisterit yhdistetään.
Nimilistojen skannaaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, miltä se kuulostaa.
MTK:n jäseniksi tulevien metsänhoitoyhdistysten jäsenille luodaan henkilökohtaiset jäsennumerot, jotta jäsenpalvelut saadaan kohdennettua.
Jäsenrekisterityöryhmän esiselvitys valmistuu tämän viikon loppuun mennessä.
”Tietotekninen palikka hakee vielä paikkaansa”, Sahi kuvailee. Jäsenrekisterin odotetaan pelaavan vuoden 2015 alussa.
Myös keskusliiton julkaiseman Mainio-lehden rooli vaati viilausta. ”Kiinnostava kysymys on, mitä rekisterin ja lehden ylläpito maksaa jäsentä kohti.”
Ainoa äänestys sääntöuudistuksesta käytiin, kun hyväksyttiin kokouksen esityslista.
Satakunnan Kalevi Pukara esitti ja Varsinais-Suomen Antti Airikki kannatti sääntöuudistuksen jättämistä pöydälle. Perusteluja oli kaksi: sääntömuutosta ei mainittu kokouskutsussa, ja avoimia asioita on liikaa.
MTK:n päälakimiehen Risto Airikkalan mukaan muutokset voitiin käsitellä, koska kaikilla kuitenkin oli tieto niistä. Samaan oli päätynyt MTK-liittojen puheenjohtajakokous edellisiltana.
Sääntömuutos pysyi esityslistalla äänin 39–4. Nimenhuutoäänestyksessä lykkäystä kannattivat Pukaran ja Airikin lisäksi Satakunnan Jarkko Laitila ja Varsinais-Suomen Anna Setälä. Lisäksi muutama jaa-ääni tuli vaimeasti, jopa toistamisen vaatien.
Sääntömuutosten varsinaisessa käsittelyssä Satakunnan Ilkka Mattila totesi, että on vaikea ottaa kantaa puolesta tai vastaan, koska mitään numeroita muutosten vaikutuksista ei ole. Lisäksi metsänhoitoyhdistykset ovat olleet omista aikeistaan perin vaitonaisia.
Hämeen Aki Kaivola myönsi, ettei kaikkiin kysymyksiin ole vastauksia. Hänen mielestään pitää silti mennä eteenpäin, jotta mh-yhdistykset tietävät, mihin niiden pitää ottaa kantaa.
Kaivola esitti uudistuksen jatkotoimiin lisäystä, jossa edellytetään, ettei uudistus heikennä MTK-järjestön taloutta. Se lisättiin.
Samoin jatkoaikatauluun tarkennettiin Jarkko Laitilan toivomuksesta, että MTK-liitot kutsuvat koolle alueelliset neuvottelut metsänhoitoyhdistysten kanssa.
Ensimmäisessä pykälässä Pohjois-Karjalan Ilona Alhoniemi ihmetteli Patentti- ja rekisterihallituksen kielikorvattomuutta, kun se haluaa sääntöihin sanahirviön MHY-yhdistys.
Järjestöjohtaja Matti Voutilaisen mukaan käytännössä voidaan yhä puhua metsänhoitoyhdistyksistä.
Muut pykälät hyväksyttiin keskustelutta.
SUVI NIEMI
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
